Riika 15.8.-18.8.

Tämänkertainen Tallinnaa tai Tukholmaa pidemmälle suuntautunut ulkomaanmatkani suuntautui Riikaan Latviaan. Etsittiin jotain kaupunkikohdetta pitkää viikonloppua varten ja valittiin Riika, kun sinne sai halvalla lennot ja hotellin. Edellisen kerran kävin kaupungissa neljä vuotta sitten hivenen syksymmällä.

 photo IMG_2190_zpsveln0llv.jpg
(Kuva: turistitori vanhasta kaupungista)

Käyntikohteita

Päiväretkellä käytiin läheisessä kaupungissa Jurmalassa, jossa on pitkä hiekkaranta. Jos haluaa lojua rannalla, niin tuonne kannattaa lähteä. Muuten en itse pitänyt tuota hirveän erikoisena paikkana, vaikka kaikki sitä aina suositteleekin. Uimaan ei kunnolla päästy, kun satuttiin sellaiseen kellonaikaan, että tuolla oli laskuvesi vielä menossa. (Lämpötilat olisi olleet kohdallaan, kun tuolloin oli se hellejakso.)

Jos on liikkeellä kesällä (tai oikeastaan milloin tahansa muuten kuin talvella), kannattaa suunnata Mezaparksiin, jonne pääsee 11:n ratikalla. Siellä on iso puisto, eläintarha, uimaranta ja liikunnallisia ajanviettomahdollisuuksia. On Jurmalakin siis periaatteessa kiva, mutta itse tykkäsin enempi Mezaparksista monipuolisuuden takia. Molemmissa on myös arkkitehtuurin kannalta mielenkiintoista pientaloaluetta, jos joku jaksaa taloja katsella.

Luonnontieteellinen museo oli tosi hyvä ja monipuolinen. Erilaisten eläinten lisäksi siellä oli geologiaan, paleontologiaan ja antropologiaan liittyviä juttuja. Kasviosasto oli remontissa, niin ei ole mitään hajua että kuin hyvä se oli. Postaan museosta vielä myöhemmin vähän tarkemmin.

Rautatiemuseo jäi aikataulusyistä käymättä, mutta viimekertaisen kokemuksen perusteella se on tosi hyvä eli sitä kannattaa nytkin suositella. Lentokentällä sijaitseva Ilmailumuseo taas jätettiin seuraavaan kertaan, mutta nettitietojen perusteella se vaikuttaa selvästi paremmalta kuin Vantaalla sijaitseva.

Arkkitehtuurimielessä Riika on kiinnostava kaupunki, kun siellä on sekaisin vanhaa ja uutta. Jugend-tyylin ystäville kaupunki on tosi ihana: keskustan nurkilta on helppo löytää nähtävää (vinkkejä esim. täältä).

 photo IMG_2199_zpsmweaqv2a.jpg
(Kuva: Jurmalan rantaa)

Ostokset

Kirjakauppoja löytyy Riiasta ainakin seuraavat: Valters un Rapa (Azpasijas bulvaris 24), Janis Roze (näitä on monta), Globuss (Valnu iela 27) ja Zvaigzne ABC (useissa paikoissa). Omasta mielestä näistä Valters oli paras ja Zvaigzne huonoin. Hintataso on keskimäärin suomalaista alempi. Englanninkielistä kirjallisuutta oli suhteellisen hyvin saatavilla ja Ravensburgerin pelejä näytti olevan tarjolla parempi valikoima kuin Suomessa.

Vaateostoksilla kävin Econom Classissa, joka myy käytettyjä vaatteita kilohinnalla. Päivästä riippuen hinta on 0,8-12 e kilolta ja valikoima on tosiaan parempi noina kalliimpina päivinä. Itse löysin Hollisterin hupparin parilla eurolla ja Union Jack -kuvioisen topin eurolla. Kauppojen sijainnit löytyvät täältä.

Hotelli

Tallink Hotel Riga on aika keskustassa rautatieaseman lähellä. Haettiin keskitason hotellia keskustan läheltä ja hintaan piti sisältyä sekä aamupala että wifi. Tämä täytti noi kriteerit. Hintaa tuli kahdelle ihmiselle 65 e yöltä, kun normaalisti se on jotain 115 luokkaa ja nyt sattui hyvä tarjousn kohdalle. Spa-osastoon olin vähän pettynyt, kun se oli vaan poreallas, sauna ja hoitola, kun Tallinnan Tallink-hotellissa on kunnollinen uintiosasto.

 photo IMG_2208_zpsi4gpwsdc.jpg
(Kuva: Lido-ravintolan aktiviteettikeskus)

Ruoka

Syömässä käytiin Lidossa, Vilhelmsissa (Skunu iela 6) ja XL Pelmenissä (Kalku iela 7). Kaikki toimii osittain itsepalveluperiaatteella eli annos koostetaan osista ja maksu määräytyy sen mukaan. Lidosta saa kaikenlaista ruokaa, Vilhelmsista pannukakkuja ja XL Pelmenistä pelmeneitä. Mikään ei ole kovin kallis paikka ja noi on mun käsittääkseni kaikki myös paikallisten suosiossa eikä mitään turistimestoja. En itse muuten kauheasti tykännyt pelmeneistä, mutta paikallista ruokaa haluaville ne on varmaan ihan jees. Lidosta on tulossa vielä erillinen postauksensa.

Muuta

Hintataso vähän vaihtelee: syöminen ja julkinen liikenne on halpoja, mutta sitten taas yleinen ostosten teko ei välttämättä. Toki tuolla on sitten jotain vaatekauppoja mitä täällä ei ole.

Suomalaisia tuntuu käyvän kaupungissa edelleenkin aika paljon, niin kannattaa suunnata muualle, jos ei halua täkäläisiin törmätä. Tässä yhteydessä täytyy muuten huomauttaa siitä, että on tosi hyvä jos osaa venäjää. Kaupungissa on sen verran iso venäjänkielinen vähemmistö (joku 40% asukkaista), että siitä on oikeasti turistillekin hyötyä, kun latviaa osaa vielä harvempi matkailija ja englannin osaaminen oli vähän vaihtelevaa.

Oli kyllä tosi kiva reissu. Ei varmaan jää viimeiseksi käynniksi Latviassa. Ens kerralla varmaan sitten valloitetaan jotain muita paikkoja kaupungin ulkopuolelta kuin pelkkä Jurmala, edellisellä kerralla taas pörräiltiin lähinnä vanhassa kaupungissa. Tosin mua houkuttelisi myös se Liettua, kun se on näistä Baltian maista vielä käymättä.

Advertisements

One thought on “Riika 15.8.-18.8.

  1. Pingback: Matkakatsaus 2015/2016 | Kirjamatkat

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s