Liettua 15.2.-18.2.2016

 photo IMG_2345_zps4rmqsmty.jpg

Kävin muutaman päivän kaupunkilomalla Liettuassa. Pääosin oltiin Vilnassa, mutta käytiin myös päiväretkellä Kaunasissa. Tuntui, että Kaunasissa ei ollut oikein mitään nähtävää, mutta Vilnasta sen sijaan tykkäsin. Näköjään Baltia on sitten mun juttu, kun Riiasta ja Tallinnastakin olen tykännyt.

EDIT: Nää kaikki seuraavat vinkit on siis Vilnasta, Kaunasista ei löytynyt mitään vinkkaamisen arvoista.

Hotelli

Hotellina oli Centro Kubas Angel vanhassakaupungissa. Kaveri löysi sen booking.comista enkä enää muista, paljonko tuolle tuli hintaa. Toi oli mukava ketjuihin kuulumaton pikkuhotelli (14 huonetta) tosi hyvällä sijainnilla. Aamupala oli monipuolinen hotellin kokoon nähden tai ainakin se ylitti omat odotukseni, kun noissa pikkuhotelleissa saattaa olla ihan mitä tahansa tarjolla.

Ruoka

Kaikkia ravintoloita ja kahviloita tuolla on kasoittain joka nurkalla. Iso osa niistä on tosi halpoja eikä pelkästään turisteille suunnattuja. Kahviloista haluan suositella Mint Vinetua, joka myy myös käytettyjä kirjoja. Syömässä käytiin useamman Gusto blyninessä. Siellä pääosa ruuista on erilaisia lättyjä, mutta muutakin saa ja aterian saa koostaa vapaasti eri osista (=hyvä pieniruokaisille, nirsoille tai kokeilunhaluisille). Myös gluteenittomia juttuja näytti olevan listalla aika paljon!

 photo IMG_2383_zps0gwklafu.jpg

Ostokset

En ollut etukäteen etsinyt mitään second hand -kauppoja, mutta sattumalta löytyi täkäläistä UFFia vastaava Humana (ainakin osoitteissa Traku 16 ja Plymino 45). Hintataso tuolla on suomalaisittain Pelastusarmeijan/Fidan luokkaa eli täkäläistä UFFia halvempi. Omalle kohdalle sattui sopivasti myös tasarahapäivät.

Kirjakaupoissa käytiin aika monessa. Niistä parhaat oli äsken mainittu Mint Vinetu (Sv. Ignoto 16/10), josta saa erikielisiä käytettyjä kirjoja sekä French Bookshop (Didzioji 1), joka myy pelkkiä ranskankielisiä kirjoja. Vaga on paikallinen kirjakauppaketju, jonka englanninkielisten kirjojen valikoima on olematon, mutta on ne kaupat silti vilkaisemisen arvoisia (ainakin niissä on kahvila, heh).

Käytiin vilkaisemassa myös Europa-kauppakeskus varsinaisen keskustan puolella. Kauppavalikoima oli siellä vähän parempi (monipuolisempi) kuin Gedimino-kadulla, joka oli olevinaan se varsinainen shoppailukatu.

 photo IMG_2365_zpsvw3xuntq.jpg

Nähtävyydet

Tuolla oli aika paljon nähtävää ihan siinä vanhankaupungin nurkillakin, niin ei tullut poistuttua mihinkään kauemmas. Kirkkoja ja näköalapaikkoja on useita, niistä en nyt itse osaa nimetä mitään parasta.

Puutarhamatkailumielessä Bernardine garden keskustan nurkilla jokivarressa oli aika kiva myös näin talvella. (Toi ylläoleva kuva on sieltä!)

Asemalla sijaitseva rautatiemuseo oli tosi kiinnostava! Siellä oli esillä pienoismalleja ja kaikkia oikeita junaliikenteeseen liittyviä tarvikkeita, kesällä nähtävänä on myös jotain oikeita junia. Englanniksi oli myös vähän jotain tietoja, ettei ihan kaikkia tarvinnut arvailla. Toinen museokohde oli teatteri-, musiikki- ja elokuvamuseo. Se oli parempi kuin Tallinnan vastaava, mutten silti innostunut siitä itse niin hirveästi (kaveri sen sijaan tykkäsi).

Kasvitieteellinen puutarha ja teletorni olisivat kiinnostaneet, mutta kumpaankaan ei ehditty. Juutalaisjuttujakin olisi voinut katsella, kun niitä kerran oli tarjolla aika paljon, mutta jätettiin väliin.

Advertisements

41 thoughts on “Liettua 15.2.-18.2.2016

  1. Stacy Siivonen

    Kaikki käyvät Liettuassa Vilnassa ja Kaunasissa, mutta minä taas kävin siellä Klaipedassa ja Kuurin kynnäällä ja tykkäsin isosti. Seuraavan kerran pitää lähteä varmasti käymään Vilnassa. Puutarha kuulostaa kivalta.

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Me pääteltiin, että Kuurinkynnäs olisi kivempi kesällä kuin talvella ja jätettiin siksi väliin.

      Like

      Reply
  2. Mira / Exploras

    Olin Vilnassa viime kesänä ja tykkäsin; ainakin minusta kaupunki on mukavampi kuin vaikkapa Riika. Mukavia ihmisiä, persoonallisia kahviloita ja muutenkin leppoisa tunnelma.

    Like

    Reply
  3. Ansku BCN

    Me olemme pyöritelleet ajatusta lähteä joku kesä autoretkelle Liettuaan, Latviaan ja Viroon. Olemme harrastaneet roadtripejä, ja kun tuo osa Eurooppaa on vielä näkemättä, niin miksipä ei :)

    Like

    Reply
  4. Mia / Elämää ja Matkoja matkablogi

    Liettua on jäänyt itselle matkailullisesti tuntemattomaksi, mutta sen verran paljon positiivista olen Vilnasta kuullut, että pitää kyllä tämäkin vaihtoehto pitää mielessä tulevia matkoja ajatellen.

    Bernardine garden kesäaikaan sekä kasvitieteellinen puutarha ja rautatiemuseo vaikuttavat kiinnostavilta, kiitos vinkeistä!

    Like

    Reply
  5. Terhi / Muru Mou

    Just pari päivää sitten katselin lentoja Kaunasiin, mutta ei siis kannatakaan miettiä sitä enää jos siellä ei ole mitään nähtävää :) Vilna voisikin olla ihan kiva kohde…

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Mä olin kuullut etukäteen ihan ok arvioita Kaunasista, mut itse en saanut siitä oikein mitään irti. Se on ollut joskus maan pääkaupunki, mutta silti Vilnassa tuntui olevan kiinnostavampia juttuja.

      Like

      Reply
  6. Outi/Maa Quzuu

    Kävin viime keväänä molemmissa, mutta Vilna jäi vähän vajaaksi ajan puuttumisen takia. Sen sijaan tykkäsin ihan mielettömän paljon Kaunasista, joskaan kaupungissa ei varmaan ihan hirveestä nähtävää tai nähtävyyksiä ole. Rakastuin niihin ihaniin pitkiin kävelykatuihin, jotka päättyivät jokipuistoon kaupungin laidalla :)

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Käytiin Kaunasissa kävelemässä täsmälleen samoilla kaduilla. Ehkä sielläkin toinen vuodenaika olis ollut parempi käyntiaika?

      Like

      Reply
    1. Veera Post author

      Ai niin, toi Trakai jäi mainitsematta postauksessa. Se oli kanssa niitä paikkoja, joihin olisi haluttu, muttei ehditty.

      Like

      Reply
  7. Johanna Hulda

    Olen käynyt Liettuassa parilla roadtripillä, joten vain nuo samat kaksi kaupunkia on tullut katsastettua. Tykkäsin kyllä molemmista! En minäkään tiedä, mitä paikkoja Kaunasista suosittelisin, mutta jotenkin se oli symppis paikka vain kävellä ympäriinsä ja ihmetellä – ehkä loppukesä vuodenaikana on vaikuttanut asiaan. Onpa jännä, että vain ranskankielisiä kirjoja myyvä kauppa voi pysyä pystyssä maassa, jossa ranska ei mikään valtakieli ole. :)

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Kyllä siellä kaupassa porukkaa kävi, että kai tuolla on sit enempi ranskan osaajia kuin täällä (ihmettelin itsekin asiaa etukäteen).

      Liked by 1 person

      Reply
    1. Veera Post author

      Hintataso oli vieläkin suomalaista matalampi, mutta olisikohan tuollakin sitä nousua tullut euron myötä niin kuin Virossa.

      Like

      Reply
  8. Anna Koskela

    Vilnassa olen käynyt ihan pikaisesti. Haluaisin mennä sinne kesällä ja koluta rauhassa puutarhakohteita ja kasvititeellisen puutarhan. Ja käytä Televisiotornissa.

    Like

    Reply
  9. sarisaviranta

    Liettua on jotenkin jäänyt minulta aina. Ei jotenkin tunnu löytyvän tilaa “must do”-listalta tälle ja jotenkin ajattelen, että näihin lähikohteisiin voi mennä “aina” :D Pitänee kokeilla joskus, kun on kuitenkin suht edullinen paikka ilmeisesti eli ei vaadi sen kummempaa säästöprojektia alle.

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Joo on toi kyllä sieltä halvemmasta päästä. Mä itse olen suosinut näitä lähikohteita ihan rahan takia.

      Like

      Reply
    1. Veera Post author

      Muutaman päivän kaupunkilomalle se on just sopiva paikka! Mutta kaikillahan meillä on niitä paikkoja, jotka ei kiinnosta niin paljoa.

      Like

      Reply
  10. Marjukka Katariina

    Kuulostaa hyvältä! :) Oon haaveillut jo pitkään Vilna + Riika -yhdistelmäreissusta, joten oli hyödyllistä lukea sun vinkkejä Vilnasta tulevaisuutta silmällä pitäen :)

    Like

    Reply
  11. Pingback: Vuosikatsaus 2016/2017 | Kirjamatkat

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s