Sarjakuva: Aku Ankka – Teillä tietymättömillä

Olen sen verran innokas sarjakuvien lukija, että hain nyt kirjastosta yhden matka-aiheisen sarjiksen ihan vain siksi, että saisin höpöttää aiheesta blogiin. :D

teillä tietymättömilläValitsemani on Aku Ankan taskukirja esittää -sarjassa julkaistu Teillä tietymättömillä (Sanoma Magazines 2013), joka sisältää siis matkoihin ja seikkailuihin liittyviä sarjakuvia. Kirjan tarinoista neljä on julkaistu aikaisemmin taskareissa, yksi Roope-setä-lehdessä ja loput kolme ovat ensimmäistä kertaa suomeksi luettavissa.

Kirjan kaikki tarinat oli nitä italialaisia Topolino-sarjoja, aikahaarukka 60-luvulta 2000-luvulle. Itse olen jo kauan tykännyt eniten juuri italialaisista Aku-jutuista, kun niiden piirrostyyli miellyttää enempi silmää ja hahmogalleria on hivenen parempi (esim. Indiana Hopo ja Taikaviitta on mun suosikkeja). Tässä oli muuten mukana yksi mun lapsuuden suosikkitarinoista eli Pamput patikkaretkellä (taskarista 118), jossa Aku toimii rikkaiden seikkailumatkan oppaana eikä selvitä ilman kommelluksia.

Aku Ankka on kaikista sarjakuvista mun all time favourite, joka on kulkenut matkassa mukana koko sen ajan kun olen sarjiksia lukenut eli sen noin 25 vuotta. Eniten mä luen taskukirjoja (mainittujen italialaisten sarjojen takia). Varsinaista Aku Ankka -lehteä en lue kovin usein, koska siinä on sivumäärällisesti vähempi luettavaa enkä pidä jatkosarjoista (joita tosin on nykyään vähempi kuin joskus).

Muut sarjakuvasuosikit ovat vaihdelleet vuosien varrella ja välillä palailevat kausiluontoisesti takaisin aktiivilukuun, mutta periaatteessa olen tykännyt aina eniten eläinaiheisista sarjakuvista. Esimerkkeinä länsimaisista eläinaiheisista Kamut ja Vastakarvaan on parhaita just nyt, mangapuolelta Chi’s Sweet Home, Neiti Koume ja Hamtaro.

Kaikille vähemmän sarjakuvia lukeneille aikuisille suosittelen niiden kokeilemista. Jos haluaa lukea jotain aikuisempaa kuin Aku Ankka, niin suosittelemisen arvoisia ovat esimerkiksi Guy Delislen sarjakuvat, jotka ovat sarjakuvamuotoisia päiväkirjoja ulkomailla asumisen ajoilta ja joista olen tainnut blogata kaikista.

Advertisement

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s