Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina
(WSOY 2015)
Satu Rämö lähti alun perin Islantiin vaihto-opiskelijaksi, mutta palasi sinne myöhemmin takaisin, perusti perheen ja jäi maahan ainakin toistaiseksi asumaan.
Kirja sisältää kertomuksia islantilaisesta elämämenosta, paikallisista tavoista ja omasta kotiutumisesta maahan. Aika paljon juttuja myös joidenkin vuosien takaisesta pankkikriisistä ja tulivuorenpurkauksesta. Kirja on risteytys matkakertomusta, kulttuuriopasta ja jossain määrin myös ulkosuomalaisuutta.
Monet muut on jo tainneet kehua kirjaa blogeissaan ja kyllä tykkäsin minäkin! Se on varmaan tullut selväksi jo aikaisemmin, että tällaiset eri maista kertovat tietokirjat ovat omaan makuuni. Islannista en tosin ole pahemmin mitään lukenut aiemmin. Tykkäsin erityisesti kirjan tyylistä: kevyttä, rentoa ja kiinnostavaa tekstiä.
Olin käynyt kyllä joskus aikaisemminkin Rämön Salamatkustaja-blogissa, mutta nyt tuntuu siltä, että sen voisi lisätä vakiolukulistalle, kun siellä on vähän samantyyppistä juttua kuin kirjassakin.
Kiva lukea kommenttia kirjasta, joka mullakin on hyllyssä, mutta joka vielä odottaa lukuvuoroaan! Pitänee ottaa se työn alle pikimmiten…
LikeLike
Tämä on kyllä lukemisen arvoinen ja tooivottavasti tykkäät!
LikeLike