Äkkilähtö Tallinnaan

Tällä viikolla oli töistä useampi arkivapaa ja varasin sitten 22h-risteilyn Tallinnaan Silja Europalla, koska ei nyt antanut rahatilanne myöten lähteä pidemmälle. Oikeasti kuitenkin halusin tuonne just nyt siksi, koska siellä oli esiintymässä mun suosikkistara Eini, jonka keikoille en ollut päässyt yli vuoteen (oli ihan super taas, kuten laivakeikat tuntuu muutenkin olevan!).

 photo IMG_2444_zps6hljnvea.jpg

Silja Europa oli siis vaihteeksi väliaikaisesti Baltic Queenin tilalla Tallinnan-reitillä ja oli ihan kiva päästä sillekin välillä, vaikken olekaan ykkösfanikerholainen. Oli aika epänormaalia, että laiva oli näin keskellä viikkoa ihan turvoksissa väkeä. En tiedä, oliko kyseessä tämä eri laiva, esiintyjä vai taivaankappaleiden asento, mutta välillä sitä porukkaa oli vähän liikaa. Nyt tuolla oli muuten ihan ylisurkea valikoima karaokessa! Ennen oli ihan normi, mutta ehkä nyt ei sitten vaan oltu viitsitty hankkia “täyttä listaa” näin lyhyttä aikaa varten.

Kahvilana tällä kertaa tylsästi Viru keskuksen Reval cafe, josta tosin sai hyvää viinimarjajuustokakkua. Samalla käytiin pitkästä aikaa vilkaisemassa kauppakeskuksen Rahva raamat -kirjakaupassa, joka oli muuten neljän parhaan joukossa maailman parhaiden kirjakauppojen kisassa tänä vuonna. Kirja- ja pelivalikoimat tuolla on olleet hyvät jo aikaisemminkin, mutta parannusta oli tapahtunut viime käynnin jälkeen myös muuten. Värityskirjoja oli paljon sellaisia, mitä en ole Suomessa nähnyt ja olisin halunnut tyhjentää koko “tarvikeosaston” (kaikkia kivoja kirjanmerkkejä, eksoottisia toimistotarvikkeita yms. jännää).

 photo IMG_2455_zpssvvahfve.jpg

Tämän kerran varsinaisena ohjelmanumerona oli käydä Siselinn kalmistussa eli keskustan lähellä sijaitsevalla hautausmaalla. Se sijaitsee Ulemiste-järjen lähellä, parin kilometrin päässä satamasta. Ei ollut tuolla päin tullut ennen käytyä, niin oli ihan jännää kävellä pikkaisen eri suuntaan kuin yleensä. En oikein tiedä, onko toi nyt mitenkään erityinen puutarhamatkailumielessä, mutta jos hautausmaat kiinnostaa yleisesti, niin kannattaa käydä katsomassa. Paikka on paljon epäjärjestelmällisempi ja hoitamattomampi kuin suomalaiset hautausmaat keskimäärin (ihan sama juttu kuin Riiassa muuten). Itselläni on myös edelleen vähän vaikeuksia orientoitua venäläiseen tapaan laittaa muotokuvia hautakiveen ja muovikukkia haudalle, vaikka niitä näkee jonkin verran jo Suomessakin ja siis vielä enempi tuolla Tallinnassa. Pari tyyppiä oli lätkäisseet myös urheilukenttätekonurmen reunakivelliselle haudalle, ugh.

Advertisements

One thought on “Äkkilähtö Tallinnaan

  1. Pingback: Vuosikatsaus 2016/2017 | Kirjamatkat

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s