Juhani Aho: Helsinkiin
(1889)
Juhani Aho on pitkään ollut omasta mielestäni yksi parhaimmista suomalaisista klassikkokirjailijoista. Löysin aikanaan Librivoxista Helsinkiin-kirjan ilmaisena äänikirjana ja vaihtelun vuoksi päätin kuunnella sen.
Kirjan päähenkilö on nuori ylioppilas Antti, joka on lähdössä joltain pikkupaikkakunnalta Helsinkiin opiskelemaan. Hän tekee matkan laivalla ja siinä on hyvin aikaa miettiä tyttöjä, koulutovereita ja kielipolitiikkaa.
Vaikka se konkreettinen matka Helsinkiin oli syy esitellä kirja täällä blogissa, se ei kuitenkaan ole varsinainen (fiktiivinen) matkakertomus. Oleellisin pointti juonessa taitaa olla se yhden aikakauden loppu päähenkilön elämässä ja siirtyminen kotona asuvasta nuoresta opiskelevaksi aikuiseksi.
Muistin muuten kirjan olleen parempi kuin mitä se olikaan. Alkupuoli oli ihan hyvä vielä, mutta jossain vaiheessa Antti alkoi sitten tuntua tosi ärsyttävältä hahmolta. Koska kirja on kuitenkin sen verran lyhyt, niin tuli se silti loppuun asti kuunneltua.
Pingback: Äänikirjasuosituslista | Kirjamatkat