Esko-Juhani Tennilä: Jäämeri kutsuu
(Into 2014 / kansi: Tex Hänninen)
Kirjoittaja Esko-Juhani Tennilä on toimittaja ja entinen kansanedustaja. Kirja on kertomus hänen matkoistaan Murmanskiin ja muualle siellä lähiseudulla sekä tietokirja Lapin seudun kehittämismahdollisuuksista.
Nyt suomalaiset eivät juurikaan tee bisnestä venäläisten kanssa tuolla pohjoisessa. Pääpointti kirjassa taisi olla, että sitä pitäisi lisätä ja samalla myös muuta kansainvälistä yhteistyötä Lapissa, esimerkiksi liikennehankkeiden osalta ja tuoda enempi venäläisiä matkailijoita Lappiin.
Tämä oli vähän hankala kirja sikäli, etten oikeastaan osaa sanoa mitä tästä pidin. Murmanskin seutu kiinnostaa kyllä alueena ja jäi mietityttämään, että pitäiskö sielläkin päin joskus käydä. Toisaalta ne kaikki bisneksen kehittämisjutut ei oikein jaksaneet kiinostaa, varsinkaan niiden eri firmojen toiminnan esittely.
Jotenkin jäi sellainen fiilis, etten ollut ihan kirjan kohderyhmää, kun olen kuitenkin etelän asukkeja enkä siksi niin kiinnostunut Lapin potentiaalista. Kirjaston maantiedehyllystä tämän kuitenkin löysin, mutta ei tämä sitten ollutkaan niin matkakirja kuin mitä etukäteen oletin.