Kirja: Pupu Tupuna lomalla

Teema: Kuukauden lastenkirja

pupu tupuna lomallaPirkko Koskimies: Pupu Tupuna lomalla (Sanoma Magazines 2012)

En ole lukenut Pupu Tupunaa vuosikausiin, vaikka olin jossain vaiheessa lapsena kirjasarjan fani (kuten varmaan aika moni muukin samaan ikäluokkaan kuuluva). Lainasin kirjastosta kaksi osaa mahdollista blogijuttua varten ja tämä toinen sitten sopi teemansa puolesta tännekin esiteltäväksi.

Kirjassa pupuperhe lähtee ensin maaseudulle lomalle sukulaisten luokse. Siellä telttaillaan, poimitaan marjoja ja kaikkea muuta vastaavaa. Jälkipuoliskolla lähdetään lentokoneella etelään lomalle oleilemaan rannalla. Melko tavallista lapsiperheen lomailua on siis tässäkin luettavissa,

Täytyy kyllä sanoa, että mä tykkään tästä vieläkin aika paljon. Kuvitus on tosi ihana ja tarina on yksinkertainen, mutta toimiva. Osittain tähän hyvään fiilikseen varmaan vaikuttaa toi oma lapsuusnostalgia, mutta kyllä mä tätä nykylapsillekin luettavaksi suosittelen. Toki sarja on sellainen, ettei näitä kauhean isoille lapsille kannata antaa, kun nämä on kuitenkin sen verran simppeleitä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s