Pori

Kotimaanmatkaa ja hotelliyötä samalla reissulla suunnittelin jo jonkun aikaa. Kohteeksi valikoitui Pori melko sattumalta, vaikka kaupunki ei periaatteessa olekaan sellainen, joka tulisi ensiksi mieleen valita. (Oikeasti piti vain löytää kohteeksi paikka, josta löytyy joku museo itselleni ja joku luontokohde kaverilleni.) Luulen käyneeni Porissa joskus noin 25 vuotta sitten enkä muista siitä mitään, niin kaupunki tuli aikalailla uutena kokemuksena.

IMG_2795_zpsaojvgdr1

Nyt olen siis kahden päivän aikana muun muassa
… käynyt Luontotalo Arkissa eli paikallisessa luonnontieteellisessä museossa, josta postaan vielä myöhemmin lisää.
… käynyt Turun linnassa. Se on edelleen mun ykkössuosikki suomalaisista museoista.
… käynyt ekaa kertaa Halpa-Hallissa kaupassa. Oli aika eksoottinen kokemus, mutta sen verran hyvä kuitenkin, että näitä saisi tulla pääkaupunkiseudullekin.
… huomannut Turku-Pori- ja Pori-Forssa-välillä olevan kiinnostavia tienvarsia, kun yleensä nämä Etelä-Suomen tiet ovat niin tylsiä.
… tykästynyt paikallisen Cumulus-hotellin aamupalaan. Siellä oli itseleivottuja juttuja, smoothieta ja frozen yoghurt -kone!!
… käynyt Yyterin hiekkarannalla. Ei ollut ihan enää uimakelit.
… käynyt bongaamassa lintuja merenrannalla, josta olisi tarkoitus postailla vielä erikseen.
… saanut yhden kansallispuiston lisää käytyjen listaan eli Selkämeren kansallispuiston, tosin vain rannalta käsin.
… muistanut, että siellä Torronsuollakin piti käydä uudestaan.
… käynyt Porin kansallisessa kaupunkipuistossa eli käytännössä tutkimassa Kirjurinluodon kukkaistutuksia.
… jättänyt tutustumatta paikallisempiin ja erikoisempiin ruokapaikkoihin, vaikka tarkoitus oli. Kaupungilla Subway ja S-market oli niin helppoja vaihtoehtoja, samoin ABC tienvarressa.
… lukenut Outi Pakkasen dekkaria.
… unohtanut sukkakutimien mukanaolon.
… laskenut leikkuupuimureita tienvarsilla.
… huomannut Suomi-matkailun olevan aika cool.

Advertisements

31 thoughts on “Pori

  1. pschildt

    Kävimme myös pitkän tauon jälkeen Porissa pari vuotta sitten. Hotellikokemusta ei tullut, sillä mieheni sisko asuu kaupungissa ja yövyimme hänen luonaan. Muutenkaan ei tainnut olla yhtään päällekkäisiä kokemuksia – mikä osoittanee vaan sen, että monipuolinen kaupunki!
    Me kävimme tutustumassa Puuvillan ostoskeskukseen, jota yksi ystävämme on ollut mukana ideoimassa ja kävimme teatterissa.
    http://meriharakka.net/2015/01/27/porin-puuvilla-ja-porin-teatteri/

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Yllättävän monipuolinen Pori olikin omiin ennakkokäsityksiini nähden. Itse asiassa tuonne voisikin lähteä teatteriin joskus, nyt näytäntökausi ei ollut vielä oikeastaan alkanut.

      Like

      Reply
  2. salaine

    Pori on mielenkiintoinen paikka ja erityisesti Yyteri. Porin jazzit on ehkä se kuuluisin tapahtuma mutta Yyteri ehdoton ykkönen. Paljon olitte matkan aikana havainneet mielenkiintoisia asioita!

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Mä olin ihan yllättynyt, miten mielenkiintoista seutua toi oli, kun olin olettanut Porin olevan tylsä pikkukaupunki.

      Like

      Reply
  3. Mirka/ Reason for Season

    Pori on kaupunki, jota en ole koskaan oppinut ymmärtämään :D. Mutta Yyteri on ihana. Harmittaa, että tänäkään kesänä en ehtinyt siellä käymään, vaikka olisin kovasti halunnut. Halpa-Halli on muuten oikeasti ihan jees kauppa. Perheenjäsen on siellä duunissa, niin tulee melko usein käytyä. En tiedä, miksi niitä ei ole PK-seudulla.

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      En oo muuten ihan varma, että ymmärsinkö minäkään koko kaupunkia. :D Mä olin olettanut Halpa-Hallin olevan joku surkea versio Tarjoustalosta, mutta sehän oli paljon parempi.

      Like

      Reply
  4. Johanna Hulda

    Heh, Pori on kyllä aika aliarvostettu kaupunki jopa porilaisten keskuudessa, mutta silti yllätti että joku suuntaa sinne matkailemaan muutenkin kuin Jazzeille. Itse asuin siellä kahdeksan vuotta, koko teini-ikäni. Koko ajan piti päästä pois, mutta oon nyttemmin alkanut uudelleenlämmetä kaupungille. Onhan siellä etenkin kaunista luontoa ja Yyteri, kummatkin asioita joita ei aikoinaan ehkä osannut niin arvostaa.

    Outoa, ettei Halpa-Halleja ole pääkaupunkiseudulla! Tämä olikin ihan uusi tieto.

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Mä en muuten oo koskaan känyt jazzeilla, kun en kyseisestä tyylilajista pahemmin välitä. :) Aika sattumalta tuli kyllä kohde valittua, mutta oli kivempi valkata joku muu kuin Turku tai Tampere (ja nyt oli varmaan enempi tilaa kuin jazz-aikaan?). Täällä pk-seudulla on vaan Tokmanni/Tarjoustalo ja Hong Kong, jos johonkin halpakauppaan haluaa.

      Liked by 1 person

      Reply
      1. Johanna Hulda

        Pori Jazzeilla on aina paljon muitakin kuin jazz-muusikoita. Ite en muista koskaan kuunnelleenni jazzeilla jazzia, vaikka kerran kävin ihan siellä festarialueen sisälläkin. Silloin esiintyi Ziggy Marley. :)

        Like

  5. Miika / Scenic Road Hunters

    Pori on itselleni jäänyt aina vaan läpikulkupaikaksi ja mieleen siitä on jäänyt ehkä parhaiten se yksi risteys, joka on olevinaan liikenneympyrä. Yyteri on kyllä sellainen paikka, missä pitäisi päästä joskus käymään.

    Kyllä Etelä-Suomessa hienoja teitä on mutta ne on vähän piilossa. Valtatiet ei juuri kauneudellaan ylpeile.

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Itse asiassa en mäkään siellä varmaan olisi kahta päivää enempi viettänyt eli tosiaan aika läpikulkumesta. :D Useimmiten tulee liikuttua niitä isoimpia teitä pitkin nopeuden takia, niin ne kaikki kiinnostavat pikkutiet jää huomaamatta ja samalla ne kaikki erikoiset taukopaikat.

      Like

      Reply
  6. Emma / Mutkia Matkassa

    Yyteri on aivan ihana, mutta muuten Pori on kyllä jotenkin tosi tylsä tai ainakin siitä on sellainen mielikuva. Ehkä se on niitä kaupunkeja, joille vaan pitäisi antaa mahdollisuus hurmata :)

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      No onhan se vähän tylsä ainakin imagoltaan, mutta yllättävän hyvin sieltä löytyi tekemistä/näkemistä.

      Like

      Reply
  7. Tiia/ReiseReise

    Pori on musta kaunis kaupunki, mutta se onkin kotikaupunkini, niin oon vähän jäävi sanomaan. Tuo Luontotalo Arkki on kyllä kiinnostava paikka, käytiin joskus koulun kanssa siellä.

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Sehän on vaan hyvä, jos arvostaa kotikaupunkiaan, kun välillä jotkut puhuvat kotiseudustaan jotenkin alentuvasti tai negatiivisesti.

      Like

      Reply
  8. maailmanaarella

    Sinulla on ollut hauskankuuloinen matka. Minä olen käynyt Porissa montakin kertaa, mutta…. en tunne kaupunkia yhtään, sillä ollaan menty sinne vain jazzeille. Viimeksi vuosi sitten kesällä Buena Vistan jäähyväiskeikalle. Oi että se olikin ihana. Mutta Yyteriin ainakin haluaisin tutustua. Ensi kerralla, kun suuntaan jazzeille, pitää siis ottaa Yyteri ohjelmaan.
    Ja olen samaa mieltä: Suomi-matkailu on aika cool.

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Suosittelen Yyteri-reissua, jos et kerran oo ennen käynyt! Samalla tulisi kuitattua jazzien lisäksi toinen kaupungin päänähtävyys.

      Liked by 1 person

      Reply
  9. Terhi / Muru Mou

    Hehe, eikös ne Halpa-Hallit ole kehnosta nimestään huolimatta ihan tavallisia kauppoja? Ainakin Kuopion liike on ihan Anttilan veroinen, ei mikään kämäinen tehdashalli, niin kuin nimen perusteella voisi kuvitella :D
    Oon käynyt Porissa kerran pelimatkalla… Apua, 20 vuotta sitten!?! Ei vaan oikein tule niillä suunnilla liikuttua…

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Mä oletin nimen ja etukäteisinfon perusteella jotain pahempaa, mutta tosiaan aika perusmarketin tyyli tuollakin oli.

      Like

      Reply
  10. Miika ♥ Gia | matkakuume.net

    Porissa en ole käynyt ikuisuuksiin, olisikohan ollut jopa teinivuosina joku lätkän fanimatka, tai vaihtoehtoisesti itse pelaten.

    Mutta siitä olen kyllä samaa mieltä että Suomimatkailu on coolia! Sitähän me koko kesä tehtiin, ristiin rastiin Suomea, ja aivan mielettömiä paikkoja meiltä kyllä löytyy.

    HalpaHalli vähän kävi naurattamaan, mutta pikkupaikoissa ihan jonkinverran käyneenä, ne ovat usein pelastuksia. Noista ja Tokmanneista yms. löytyy yleensä about mitä tahansa mitä sattuu tarvitsemaan, kun tarjonta ei muuten ole kovinkaan lajaa. :)

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Nyt olen tänä vuonna harrastanut pitkästä aikaa enempi Suomi-matkailua ja tarkoitus olis yrittää jatkossakin bongailla uusia kohteita.

      Like

      Reply
  11. Anna | Muuttolintu

    Tosi kivaa, että kotimaan matkailu kasvattaa suosiotaan, tai ainakin näin voisi blogien perusteella uskoa. Itselle on ainakin tullut näistä jutuista Suomi-kuume! Porissa en ole koskaan käynyt, eikä siitä tule mieleen muuta kuin tuo Yyteri, siellä haluaisin rantojen rakastajana käydä. Ja jazzeille lähtisin mielelläni! Hahah, halpahalli kuulostaa ihan omalta paikalta kun oon tämmöinen kitupiikki :)

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Mun on ollut työkuvioiden takia vähän hankalaa lähteä ulkomaille, niin Suomi-lomia on tullut harrastettua enempi ja tykkään kovasti. Halpa-Halleja on aika monessa paikkaa tuolla rannikolla ja Pohjanmaalla, mutta kävin nyt vasta ekaa kertaa, kun en siellä päin yleensä liiku.

      Like

      Reply
  12. virpis (@taynnatieontar1)

    Porissa en ole käynyt, vaikka olen Yyteristä kuullut paljon hyvää ja Porin Jazzit ollut monesti mielessä niin aina on ollut jotain muuta. Suomimatkailu on kyllä cool, itse tykkään tosi paljon penkoa Suomen pieniä kyliä ja vähän suurempiakin kaupunkeja. :) Halpa-Hallissa tulee käytyä harva se päivä, niitä kun täällä Pohjanmaalla on melkein joka kaupungissa.

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Lähdet ens vuonna sitten Poriin jazzeille ja Yyteriin! Mä mietin itse jo innolla ensi kesälle Suomi-kohteita, kun tänä vuonna en kerinnyt ihan kaikkea ja osa on niin kesämestoja.

      Like

      Reply
    1. Veera Post author

      No ei kai siellä sitten ole muuta kuin Yyteri enää nähtävänä tai en ainakaan usko, että kaupungin reunoilla olis mitään muuta järkevää. :D (Tai heti kun sanon näin, niin löytyy varmasti joku muukin piilossa oleva superkohde…)

      Like

      Reply
  13. Laura - Urbaani viidakkoseikkailijatar

    Porista ensimmäisenä tulee mieleen Yyteri ja tietysti Pori Jazz. Olen käynyt festaroimassa tuossa kaupungissa kerran jos toisenkin, mutta festareiden aikaan kaupungin tunnelma on kovin erilainen. Yyteri on kyllä upea paikka, jossa muuten muutama viikko sitten järjestettiin surffauksen SM-kisat.

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Ei tullut mieleen, että Yyterihän tosiaan voisi olla aika hyvä surffauspaikka. En oo kyllä koskaan lajia kokeillut, kun oletan sen olevan vaikeaa.

      Like

      Reply
  14. Pingback: Vuosikatsaus 2016/2017 | Kirjamatkat

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s