Katson taas läpi kasarisarja Vihreän kullan maata, tällä kertaa kaverin kanssa. Mietittiin, missä sitä on kuvattu ja pieni hakuammunta Google mapsissa oli paljastanut paikaksi Strömforsin ruukin Itä-Uudellamaalla Ruotsinpyhtäällä. Sinnehän oli sitten pakko päästä käymään….
Nyt syyskuun alussa paikassa ei ollut enää oikein mikään auki. Kesällä siellä olisi teatteria, käsityöläisiä, majoitusta, metallipaja ja jonkunlainen museokin siellä oli. Sesongin ulkopuolella tämä sopii hyvin pysähdyspaikaksi erityisesti jos nimenomaan paikan historia kiinnostaa eikä oheistoiminnot. Tuolla oli tosi hyvin kerrottu kyltellä historiasta, että mikä oli minkäkin rakennuksen alkuperäinen käyttötarkoitus.
Oli kyllä tosi sympaattinen paikka! Olen sen verran historiasta kiinnostunut, että paikka olisi todennäköisesti kiinnostanut ilman tuota telkkarisarjaakin. Ruukkialueita voisi kyllä jatkossa kiertää muitakin ja vähän katsella etukäteen netistä mitä näissä on eroa.
Ruukin ravintola on sesonkiaikaan enempi auki ja nyt enää lounasaikaan. Käytiin itse kahvilla alueen tienhaarassa olevassa Fellmannissa, joka on vähän pidempään auki ja josta saa siis muutakin ruokaa kuin perus-lounasvaihtoehtoja.
Vihreän kullan maata tuli jonkin verran katseltua aikanaan. Pyhtäällä olisi muuten ollut keskiaikainen kivikirkko, kerran taisin ajaa siitä ohi, mutta lapset eivät ehkä olisi jaksaneet kirkkoon keskittyä. Hieno paikka tuokin Strömfors bruk näyttää olevan.
LikeLike
Tuossa oli vieressä pieni puukirkko ja sankarihaudat, mutta muitakin kirkkoja olisi itse asiassa ollut kiva bongailla samalla vaivalla.
LikeLike
Pingback: Vuosikatsaus 2016/2017 | Kirjamatkat
Pingback: Vihreän kullan maa | Kirjamatkat