Helsingin kirjamessut 2016

Saatu Messukeskukselta blogipassi eli ilmainen sisäänpääsy

ennimustonen

Tänä vuonna on tarkoitus viettää kirjamessut lyhyemmän kaavan mukaan, koska ahdistaa se ihmismäärä ja pakko säästää rahaa, kun työtilanne huononee taas. Kävin viettämässä paikan päällä neljä tuntia tänään. Tapani mukaan en käynyt mitään ohjelmia katsomassa, koska ne oli vääränä päivänä, väärään kellonaikaan tai muuten epäkiinnostavia. Yllätin itseni ostamalla vain vähän kirjoja ja ostokseni tulee tässä:

  • L. M. Montgomery: Anna opettajana (ainoa osa, joka puuttui enää sarjasta)
  • Enid Blyton: SOS ja äreä puutarhuri (tämäkin oli yksi puutelistalla olevista)
  • Donna Leon: Kasvot kuvassa minikirjana (olen hamstrannut näitä minikirjoja matkakäyttöön)
  • John Muir: Pitkä kävely Meksikon lahdelle (listan ainoa heräteostos)

Lisäksi tarttui mukaan yksi arvostelukappale innokkaalta esikoiskirjailijalta ja “joululahja” blogikollegalta (oli pakko kurkata: en ollut lukenut vielä!), joista lisää joskus toiste. Kuvassa pino uusinta Enni Mustosta, jonka ostin omaksi jo ennen messuja, mutta olen säästellyt sitä.

Huomenna olis tarkoitus mennä messuilemaan lyhyemmän kaavan mukaan eli yhteen kustantamon tapaamiseen ja sit vielä vilkaista jotain muutakin.

EDIT 29.10. messualueen “pienen vilkaisun” tulos:

  • Juhani Aho: Omatunto (äänikirjana)
  • Sophie Kinsella: Kevytkenkäinen kummitus (äänikirjana)
  • Raisa Kettunen: Puputyttö ja vohvelisankari (leivontakirja)
  • J. G. Ballard: Uponnut maailma
  • Debbie Bliss: Ihanat neulelahjat (itse asiassa yritin löytää enempi käsityökirjoja, mutta kiinnostavia ei osunut vastaan)
  • yksi pisteestä pisteeseen -kirja
  • muutama kerä lankaa
Advertisement

2 thoughts on “Helsingin kirjamessut 2016

  1. sailatuulia

    Meikäläisen kirjamessureissut menee yleensä siten, että harhailen tungoksessa epämääräisesti, olen hieman päättämätön, ostan vahingossa paljon kirjoja tai vaihtoehtoisesti en vahingossa osta yhtään mitään :D Tänä vuonna ajattelin pitää messutaukoa, ehkä ens vuonna messut maistuu sitten taas!

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Heh, kuulostaapa tutulta tuo meininki! Tosin en ole tainnut kertaakaan päästä messuilta ulos ilman ostoksia. Nyt oli tarkoitus olla lyhyemmän kaavan mukaan, mutta olin silti paikalla kolmena päivänä.

      Like

      Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s