Oslossa kaupunkilomalla (plussat ja miinukset)

Lapsena ja teininä kiersin perheeni kanssa asuntovaunulla Norjassa ja Ruotsissa kahdeksana kesänä. Osloon asti ei koskaan menty ja se jäi vaivaamaan, mutta nyt korjasin sen vahingon ja samalla tuli käytyä maassa ekaa kertaa talvella. Oltiin siis pienellä neljän päivän kaupunkilomalla.

IMG_3129_zpswqc7zftw

Matkan plussat:

  1. Oslossa on paljon kiinnostavia museoita. Liiankin paljon – ei niitä tämän mittaisen loman aikana kerkiä katsoa kovin montaa. Olen kyllä postaamassa vielä suosikeistani lisää!
  2. Hotellina oli Anker Hotel ihan keskustan lähellä. Periaatteessa kyseessä on ihan perushotelli, mutta hinta-laatu-sijainti-suhde oli tosi hyvä (=todella halpa ollakseen noin tuollaisessa paikassa).
  3. En oo varmaan maininnut asiaa aikaisemmin blogissa, mutta mä olen ruokakauppafiilistelijä ulkomailla. Osittain se taisi tällä kertaa olla vain sitä intoa, että edelleen löytyy jotain samoja asioita kuin 20 vuotta sitten.
  4. Lentokenttäyhteys paikallisjunalla oli tosi kätevä ja helppo. Myös lipun osto oli tosi helppoa, kun siellä oli automaatit, joihin kelpasi myös setelit.
  5. Jeg kan snakka norsk! Olin jo kerinnyt unohtaa miten ihana kieli norja on. Nyt myös osaan itse jonkun verran enemmän (kiitos Duolingo!), niin oli ilo huomata pärjäävänsä itse, vaikka mun aksentti onkin tosi suomenruotsalainen.

IMG_3158_zpsql0ujdme

…. ja miinukset:

  1. Norjalainen sää: ekana päivänä sumuista, tokana sateista, kolmantena satoi räntää ja neljäntenä oli muuten vaan pilvistä.
  2. Jos haluaisi käydä jossain luontoretkellä, toisessa kaupungissa samalla kertaa tai tuntureilla, pitäisi olla auto käytössä. Julkiset yhteydet kaupungin ulkopuolella on huonoja, hitaita tai muuten vaan kalliita.
  3. Jossain Sveitsissä on kaikki vielä kalliimpaa, mutta kyllä tuollakin hintataso oli aika kova ja rajoitti ehkä eniten ostosten tekoa.
  4. Tuolla oli jotenkin yllättävän vähän mitään persoonallisia ravintoloita tai kahviloita. Kahvilat oli suurimmaksi osaksi ihan perus ketjukuppiloita (Starbucks, Espresso House jne) ja kadunvarsiravintolat taas sitten kaikkia etnisiä kebab- ym. paikkoja, jotka ei meitä houkutelleet.
  5. Arkkitehtuurimuseo oli pettymys, kun vaihtuva näyttely oli kiinni ja perusnäyttely aika pieni. (Samalla, 50 kruunua maksaneella lipulla pääsee myös viereiseen taidemuseoon, joka sekin oli vähän kumma hienosta talosta huolimatta.)

IMG_3086_zpsqvi34x2q

Seuraavalla kerralla en kyllä mene tuonne enää talvella. Oslo saa luultavasti vielä toisen mahdollisuuden joskus, mutta houkuttelisi mennä pitkästä aikaa johonkin niistä pohjoisemmista pikkukaupungeista. Trondheim, Bergen, Tromssa tai joku vielä pienempi paikka vois olla aika kiva.

Eka kuva hotellin ikkunasta, toka oopperatalon katolta ja kolmas kasvitieteellisestä puutarhasta.

Advertisements

40 thoughts on “Oslossa kaupunkilomalla (plussat ja miinukset)

  1. miraorvokki

    Mäkin haluaisin joskus Osloon mutta en varmaan talvella – samat fiilisket siis :) Tuota hintatasoa olen myös miettinyt että millään liian pienellä budjetilla ei viitsisi sinne lähteä.

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Tämän kokemuksen perusteella en talvikäyntiä ihan hirveästi suosittele. :D Lennot sinne sentään sai suht halvalla, hotellikin oli yllättävän halpa ja jos olis sitä kebabbia halunnut syödä, niin ruokailustakin olisi selvinnyt halvemmalla.

      Like

      Reply
  2. Kati / Lähinnä Kauempana

    Oslo on ihana! Tosin mun mielipidettä varmasti värittää se, että käytiin vappuna. Nähtiin kaikki massiiviset vappumarssit ja sää oli kaunis ja aurinkoinen vaikkakin ajoittain vilpakka. Meillä oli mukana 1,5-vuotias lapsi, joten ei osattu kahviloita kaivata. Mutta nyt kun sanoit, niin ei tosiaan tullut houkuttelevia kahviloita vastaan.

    Seuraavaa reissua varten suosittelen Vigeland patsaspuistoa. Se oli mie-le-tön!

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Toisena vuodenaikana minäkin olisin varmasti ollut innostuneempi. Käytiin itse asiassa Vigelandissa myös ja patsaat oli hienoja, mutta paremmalla ilmalla sekin olisi ollut kivempaa.

      Like

      Reply
  3. Terhi / Muru Mou

    Norjan kieli kuulostaa ihanalta! Se on skandikielistä ehdottomasti mun lemppari :) Olen käynyt Oslossa kerran, eikä se oikein tehnyt minuun vaikutusta. Joulukuisena päivänä kaupunki näytti tylsältä ja ankealta, ja se oli vielä kalliimpi kuin olin osannut kuvitella (ainakin ne ravintolat, joissa me kävimme). Ei ole kovinkaan suurta paloa päästä Osloon takaisin, vaikka Norja muuten kyllä kiinnostaa.

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      En minäkään ihan hirveästi vaikuttunut paikasta. Muuta Norjaa sen sijaan suosittelen ja jotain muuta vuodenaikaa kuin talvea. Ja kieli on tosiaan myös mun skandilemppari nykyään! :)

      Like

      Reply
  4. Anna K. - Kaukaa haettua

    Oslossa en mäkään ole käynyt, vaikka Norjassa muuten aika useinkin, mun sisko nimittäin asuaa siellä. Mäkin yritän siellä aina jotain ruotsi-norja mongerrusta puhua ja yllättävää kyllä, tulen jopa joskus ymmärretyksi! :-)
    Hienoin Norjan matkani oli muuten Hurtigrutenin risteily, jos haluat voit tsekata siitä lisää täältä: http://www.rantapallo.fi/kaukaahaettua/tag/hurtigruten/ Suosittelen todella, upeat maisemat ja meidän matkalla vielä paistoi aurinko lähes koko ajan!

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Hurtigruten kyllä kiinnostaisi joskus, edes osan rannikosta. En olekaan lukenut juttujasi aiheesta, niin käyn vilkaisemassa!

      Like

      Reply
    1. Veera Post author

      Kyllä siinä kaupungin alueella pääsee julkisilla ihan hyvin (mekin käytiin Holmenkollenilla metrolla), mutta heti jos haluaisi mennä pidemmälle, niin se on joko kallista tai liian hankalaa.

      Like

      Reply
  5. Ne Tammelat

    Kiitos Oslo-kokemusten jakamisesta. Oma visiittini jäi siellä yhden yön mittaiseksi lentokenttähotellissa ylimääräisen välilaskun vuoksi viime vuonna, mutta ehkä vielä joku päivä voisi käydä tsekkaamassa kaupungin paremmin. Lennot ovat ainakin usein tarjouksessa. Pohjoisempi osa ja rannikko kiinnostaa kovastikin.

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Oslossa on se hyvä puoli, että halpojen lentojen löytäminen on helppoa. Pohjoisempaan menoa suosittelen!

      Like

      Reply
  6. Katja/jumalainenseikkailu

    Minä olen aina Norjan yhteydessä haaveillut tuntureista ja Hurtigrutenissa, ei ole tullut mieleenkään, että siellä on oikeita kaupunkejakin :D Täytyypä miettiä, jos joskus poikkeaisi. Muuten, tuo ruokakauppafiilistely on tuttua minullekin – on ihan älyttömän hauskaa käydä ulkomailla ruokakaupoissa. ( Ja ilahtua suunnattomasti, jos löytää Kalamata-oliiveja)

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Norjaan tuntuu suurin osa menevän just luonnon takia, eihän se mikään yleinen kaupunkilomakohde ole. Varsinkin kun ne kaikki kaupungit on vastaavaa kokoluokkaa kuin mitä Suomessa eikä mitään suurkaupunkeja…. :D

      Like

      Reply
  7. Johanna Hulda

    Oslosta olen vain ajanut ohi, eikä se kyllä tämän perusteella alkanut harmittaa. :D Pohjoisempaan Norjaan haluaisin palata tutustumaan paremmin, mutta kyllähän Oslossakin voisi päivän-pari piipahtaa, jos matkan varrelle sattuu. En tiedä menisinkö sinne varta vasten.

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Kyllä mä luulen, että kesällä Oslo on ihan kiva muutaman päivän reissulle. Laskettelukohteista en tiedä sen tarkemmin, mutta käsittääkseni maasta löytyy hyviä paikkoja siihen, jos haluaa jotain Suomi-kohteiden ja Alppien välimuotoa.

      Like

      Reply
  8. duunireissaaja

    Mä olen ollut pariin otteesseen työreissulla Oslossa, ja me puhutaan siitä kohteena, jossa päivärahat on syöty jo lounaaalla. Trondheim oli sen sijaan aivan ihana!

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Jos haluaa Oslosta selvitä halvalla (=edes suunnilleen Suomen hinnoilla), se vaatii kyllä aika paljon säätöä. Lentoja sentään saa kohtuuhintaan täältä sinne!

      Like

      Reply
  9. mutkiamatkassa

    Minkä hintainen hotelli oli? Eli mitä Oslossa tarkoittaa että on halpa sijaintiinsa nähden :)

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Se oli jotain 250 euroa kahdelta ihmiseltä kolme yötä (10-15 min kävely keskustaan). Muissa keskustan lähinurkkien ihan tavallisissa ketjuhotelleissa on kolmelle yölle hinta 300-450 euroa, joissain kalliimpikin.

      Like

      Reply
    1. Veera Post author

      Muualle Norjaan kannattaa kyllä mennä! Toki hintataso ja kulkuyhteydet on sielläkin esteenä, mutta silti.

      Like

      Reply
  10. Anna

    Kun en ole Norjassa käynyt ollenkaan, niin Oslossa tulisi varmaan muutama päivä vietettyä matkan yhteydessä. Tuommoisella neljän päivän lomalla en itsekään kauhean montaa museota jaksaisi koluta, ja symppiskahviloiden puute on aina vähän tylsää. Itse olen kanssa ruokakauppafiilistelijä, sinne saa ulkomailla upotettua tuntikausia kun ihmettelee tarjontaa :)

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Jos Norjaan asti tulee lähdettyä, niin Oslon kautta meneminen on ihan hyvä idea, jos sen tekee kesällä. :) Museoihin on aina pakko päästä, mutta nyt tuntui, että tarjontaa oli liikaa.

      Like

      Reply
  11. Sandra

    Olin itse todella yllättynyt, kun kävin Oslossa työmatkalla ja yritin löytää kivaa kahvilaa, joka olisi illalla auki. Ei tuntunut löytyvän MITÄÄN ja käveltiin ainakin ikuisuudelta tuntuva matka. Lopuksi löydettiin joku, joka oli juuri menossa kiinni ja saatiin vain pikaisesti ostaa salaatit mukaan. Tästä olin siis yllättynyt, kun kyseessä on kuitenkin maan pääkaupunki.

    Muuten siis todella ihana kaupunki.

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Mä olisin myös olettanut vähän parempaa kahvilatarjontaa! Kun vertaa vaikka Tallinnaan, niin siellähän on niitä joka nurkalla ja auki myöhään….

      Like

      Reply
  12. Teija / Lähdetään Taas

    Heh, kuinkahan moni suomalaisperhe on kiertänyt joka kesä Norjaa ja Ruotsia asuntovaunujen kanssa? Me nimittäin teimme näin myös – jopa 14 kesänä putkeen :D Kivaahan se tietysti oli, joka kesän kohokohta!

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Me käytiin vain 8 kesänä! :D Mutta yllättävän moni suunnilleen samanikäinen sanoo nykyään, ettei ole koskaan käynyt Norjassa ja aika vähän siellä tuli vastaan suomalaisia meidän reissujen aikana.

      Like

      Reply
  13. Lotta | Watia.fi

    Norja on tosi kiinnostava, mutta Oslo ei niinkään. En ehkä kaupunkiloman vuoksi menisi, mutta kerran kun Lofooteilla kävin, niin oli se luonto niin upeaa, että sitä on nähtävä enemmänkin.

    Like

    Reply
  14. Ella - Matkalla kaiken aikaa

    Oon käynyt kerran Oslossa, ja ei iskenyt sitten yhtään. En tiedä mikä siinä oli.. Norjassa tykkään kyllä muuten aivan hirmuisesti, mutta Oslosta jäi jotenkin tosi kolkko vaikutelma. Norjan kieli on mustakin tosi ihana :)

    Like

    Reply
  15. Outi

    Oslossa on tullut käyty ainoastaan lentokentällä, joka on aivan surkea! :D Toivottavasti itse kaupunki on valloittavampi, enkä sitä epäile yhtään. Monesti olen meinannut liput sinne ostaa, sillä halpoja lentoja on jatkuvasti saatavilla. Muutaman päivän visiitti ei varmaan kaupungin kalliista hinnoista huolimatta tekisi järjetöntä lovea lompakkoon. Mutta hyvä tietää että talvi ei ole se oikea aika matkustaa. Toisaalta, varmaan kaikki pohjoismaan kaupungit ovatkin kesällä niin paljon viehättävämpiä, että talvimatkat tulisikin suunnata enemmänkin eteläiseen Eurooppaan tai sen ulkopuolelle.

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Nyt siellä on terminaalin remppa menossa, niin kaipa se paranee. Muutama päivä Oslossa on ihan ok, mutta ei talvella. Viime talvena kävin Vilnassa ja se oli jo talvikohteena ihan ok, ettei tarvi edes Etelä-Eurooppan asti mennä.

      Like

      Reply
  16. Meri / Syö Matkusta Rakasta

    Oslo käväisee mielessä aina silloin tällöin, mutta tosiaan, minuakin hintataso epäilyttää! Jo Tukholma tuntuu mulle kalliilta, ja Oslo taitaa olla kyllä sitäkin kalliimpi. Ja sää näyttää olevan samanlainen kuin Suomessa! :D

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      Tukholma on hintojen ja säätilan osalta huomattavasti parempi kuin Oslo ja Helsinki, myös talvella. :D

      Like

      Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s