Hanna Tuuri: Vihreän saaren puutarhoissa (Otava 2010)
Tämä on pyörinyt kotona lukupinossa jo pitkään. Otin kirjan matkalukemiseksi risteilylle, koska puutarhasesonki on taas kohta täällä.
Kirja on kooste lyhyehköjä tekstejä, joille on yhteistä puutarhateema. Esittelyssä on useita irlantilaisia yksityisiä puutarhoja, muutama muu käyntikohde aiheesta kiinnostuneille ja paljon kiinnostavia kasvilajeja, joista suurin osa ei kasva Suomen leveysasteilla.
Irlanti ei ole mua koskaan oikein houkutellut matkakohteena, koska olen sen olettanut olevan niitä maita, joissa ei oikeasti ole mitään nähtävää. Tämän kirjan perusteella voisin kuitenkin lähteä sinne – ja nimenomaan kiertämään puutarhakohteita. Ne kaikki kasvit kiinnosti silti eniten lukiessa, kun yritän aina imeä lisätietoutta aivoihini joka välissä aiheesta.
Nojatuolimatkailuun tämä oli hyvä kirja, jota sopii suositella sekä Irlannista että puutarhajutuista kiinnostuneille. Tuuri on kirjoittanut myös toisen kirjan Irlantiin liittyen, se on nimeltään Tuulen maa ja käsittelee elämää siellä yleensä, ei pelkkiä puutarhajuttuja.
Ja nyt olisi tarkoitus aloittaa täällä blogissa itseotettujen kirjakuvien aikakausi – ihan vain siksi että saisin valokuvaustreeniä ja koska en sitä instagramia jaksanut. Saa nyt silti nähdä miten hyvin pysyn päätöksessä….
Annoin tämän siskolleni joululahjaksi. Hän sai minulta syksyllä Tuurin toisen teoksen (Irlantilainen aamiainen – Kertomuksia vihreältä saarelta) synttärilahjaksi. Hän on todellinen puutarhaihminen ja tykkää Irlannista niin tuntuivat tosi passeleilta teoksilta. Itse en siis ole Tuurin teoksia lukenut, joskin hänen viidestä kirjastaan eniten kiinnostaisi tutustua Orapihlajapiiriin, koska yksi sen henkilöistä on murrosikäinen tyttö, joka on kotoisin Kuopiosta (entinen kotikaupunkini). Kaikki hänen teoksensa liittyvät Irlantiin sillä hän on asunut siellä vuodesta 2004 alkaen. Luontokuvauksen luulisi siis olevan todella uskottavaa. :) Minun suosikkimaani kirjallisuudessa on Skotlanti, muttei Irlanti kovin kaukana siitä ole,
LikeLike
Orapihlajapiiriä pääsin aikanaan kai puoleen väliin, nää tietokirjat on enempi mun juttu. Sulle se kirja voisi ehkä sopia vähän paremmin? Skotlanti on mulla vielä suurimmaksi osaksi valloittamatta….
LikeLike
Olen lukenut Tuurilta vain Ranta-romaanin, joka ei ollut minulle mieluinen. Sen jälkeen olenkin ohittanut kaikki Tuurin kirjat, jos olen niihin törmännyt, vaikka Irlanti kyllä kiinnostaa minua kovasti. Ehkä voisin rohkaistua ja yrittää joskus lukea tämän.
LikeLike
Jos Irlanti teemana kiinnostaa, niin näitä kannattaa kyllä kokeilla ja kokeilemallahan näet, että tykkäätkö.
LikeLike
Jäi vähän epäselväksi, että onko tämä nyt matkakirja, puutarhanhoito-opas vai novellikokoelma. Irlanti kyllä on maa, josta varmasti saa aikaiseksi minkä tahansa noista kirjoista. :D
LikeLike
Matkakirja novellimuodossa on varmaan se kuvaavin määritelmä. Puutarhateemasta huolimatta ei mikään opaskirja siis. :)
LikeLike
Olen todella pitkään halunnut käydä Irlannissa. Juuri sen kasvillisuus kiinnostaa. Ehkäpä voisin aloittaa tämän kirjan kanssa nojatuolimatkaillen. :)
LikeLike
Hanna Tuurilla on useampi Irlanti-aiheinen kirja, niin luettavaa riittää samalta kirjailijalta jos innostut enempi aiheesta. :)
LikeLike
Oi, tunnen jatkuvaa kaipuuta Irlantiin, vaikken siellä vielä ole käynyt. Kirjoitustasi lukiessa mietin, olenko lukenut tämän kirjan, mutta vastaus tulikin lopussa: muistelin Tuulen maata.
Pidän aivan erityisen paljon Tuurin romaanista Orapihlajapiiri, joka sijoittuu myös Irlantiin. Jos et ole vielä sitä lukenut, lue ihmeessä!
LikeLike
Mä pääsin Orapihlajapiirissä ehkä puoleen väliin, mutten muista enää, miksi jätin sen kesken.
LikeLike
Irlanti on ihan loistava matkakohde ja sopii monenlaiselle matkaajalle (okei, ei ehkä rantalomailijalle). Tällainen novellimuotoinen matkakirja (oli teemaa tai ei) voisi ollakin mukava vaihtoehto perinteisille matkaoppaille, jotka valitettavasti aina toistavat toisiaan. Toivottavasti päädyt Irlannin puutarhoille jonain päivänä!
LikeLike
Toi oli kyllä totta, että kivempia tällaiset kirjat ovat kuin perinteiset matkaoppaat.
LikeLike
En ole käynyt Irlannissa, mutta se on ollut kiinnostavien matkakohteiden listalla, juurikin luontonsa vuoksi. Luin juuri irlantilaisen Colm Tóibínin romaanin Nora Webster ja sekin sai aikaan matkakuumetta. Kuulostaa kiinnostavalta tämä erilainen matkakirja :)
LikeLike
Mulla on Colm Toibinin kirjat vielä kokeilematta.
LikeLike
Tämä ei varsinaisesti aivan minun kirjaltani vaikuta mutta laitanpa kirjan muistiin äitiäni varten, hän voisi tästä pitää. :)
LikeLike
En mä ehkä juuri tätä suosittelisikaan sulle, mutta ehkä äitisi voisi pitää.
LikeLike
Olin viime kesänä Irlannissa ja minulle siellä oli paljon nähtävää, josta pieneen osaan vaan tietenkin ehdin tutustua. Pidin ko. maasta muutenkin ja ihmiset oli todella ystävällisiä. Missään varsinaisissa puutarhoissa en käynyt, mutta Dublinissa oli paljon puistoja, joissa tuli kuljeskeltua.
LikeLike
Kirjassa puhuttiin myös Dublinin kasvitieteellisestä puutarhasta, joka sekin vaikutti kiinnostavalta.
LikeLike
Puutarhat eivät ole suuri ihailuni kohde – tosin kyllä kauniita puutarhoja on kiva katsella jonkin aikaa. Irlanti sen sijaan on minulle hyvin tärkeä maa, vaikka olenkin käynyt siellä vain kerran. Olen miettinyt aiemminkin, että voisin jossain vaiheessa perehtyä Hanna Tuurin teoksiin Irlanti-teeman vuoksi.
LikeLike
Muissa Tuurin kirjoissa on pikkaisen vähempi puutarhateemaa.
LikeLike
Minua Irlanti on kiehtonut matkakohteena pitkään, mutta vielä ei ole tullut käytyä. Tämä kirja kuulostaa aivan verrattomalta matkakuumeen nostattajalta. :) En tosin ole puutarhaihmisiä, mutta silti puutarhakohteissa on ollut reissussa kiva käydä. Ne ovat minulle vähän erilaisia kohteita.
LikeLike
Jotkut matkakirjat ei jostain syystä herätä sitä matkakuumetta ollenkaan, mutta tästä tuli ainakin itselle inspiraatiota.
LikeLike
En ole käynyt Irlannissa, mutta haluaisin käydä sielläe. Tuurin kirjat ovat mainio vinkki. Niitä voisin lukea ennen kuin menen Irlantiin. (Jos siis menen…)
LikeLike
Nämä on kyllä kivaa luettavaa silti, vaikkei matkaa olisikaan tiedossa ihan lähiaikoina.
LikeLike
Olen lukenut Hanna Tuurilta Rannan (romaani, joka sijoittui myös Irlantiin), joka ei ihan kosketellut. Syynä lähinnä sekä kielen että tarinan rönsyily: toinen on ok, mutta ne yhdessä menee vähän överiksi minun makuuni.
Luonto kiinnostaa kovasti, mutta en tiedä jaksaisinko lukea kirjaa pelkistä puutarhoista, vaikka nekin minua kiinnostavat. Minulla on kausikorttikin erääseen kasvitieteelliseen puutarhaan. Irlantiin olisi tarkoitus joskus mennä patikoimaan, mutta en ole pidellyt kiirettä kun naapurisaarella (Brittilässä) on niin paljon hyviä patikkakohteita.
LikeLike
Kasvitieteellisen kausikortti kuulostaa kivalta! Saisikohan Helsinkiinkin sellaisen….
LikeLike
Jotkut matkakirjat ei jostain syystä herätä sitä matkakuumetta ollenkaan, mutta tästä tuli ainakin itselle inspiraatiota.
LikeLike
Minä olen kauhean huono lukemaan mitään puutarhakirjoja, mutta ehkä tällainen enemmän “kirjallinen” voisi mennä. Irlanti maana on tosi kiinnostava ja haluaisin sinne matkalle.
LikeLike
Tämä ei ole perinteinen puutarhakirja, niin ehkä vois sopiakin sulle!
LikeLike
Puutarhakirjat ovat ihania – ja kamalia, koska oma ns. puutarha on niin kaukana kirojen paratiiseista kuin voi olla. Hyvät matkakirjat ovat mainiota luettavaa.
Voisin hyvin tarttua tähän ennen kesää, vaikken tulevalla työreissulla Dubliniin varmaan puutarhoihin ennätäkään.
LikeLike
Itselle tämä oli jostain syystä hyvä luettava, vaikka puutarhalehdistä en koskaan jaksa lukea niitä muiden puutarhojen esittelyjä.
LikeLiked by 1 person
Tämä on minulle aivan vieras kirja ja myös aivan vieras kirjailija, mutta Irlanti kiinnostaa kyllä matkakohteena. Olen miettinyt lähteväni reissuun ensisijaisesti Skotlannin suunnalle, mutta Irlanti olisi kyllä sen verran lähellä, että siellä voisi hyvin käydä samalla :)
LikeLike
Jotain Skotlanti-kirjaa meinasin metsästää luettavaksi seuraavaksi.
LikeLike
Irlanti on matkailurakkauteni – yksi monista, mutta kuitenkin. Luonto on siellä suurin nähtävyys. Koko maassa on omanlaisensa tunnelma. Dublinilaisissa pubeissa soi irkkumusiikki ja kirjallisuutta on joka nurkalla. Tuntuu, että Irlanti ja Suomi ovat vähän kuin sukulaissieluisia maita: kumpikin on taistellut itsenäisyytensä suuremman vallan kainalosta, musiikki on tärkeää ja luonnonolot ovat karut. Suosittelen matkustamaan!
Näitä Hanna Tuurin kirjoja olen katsellut sillä silmällä, mutta en ole vielä uskaltautunut lukemaan. Ennen seuraava Irlannin matkaa aion kyllä tarttua vaikka tähän. :)
LikeLike
Jos Irlanti on sun lemppareita, niin luulisi, että voisit tykätä näistä kirjoistakin. :) Irlanti on kyllä ollut jo pidempään käyntilistalla, mutta ei ole vielä tullut lähdettyä.
LikeLike
Tämä kirja herättää odotuksia ja ajatuksia niin, että olin jo vähällä lähteä kirjastoon hypistelemään. Kuulostaa monin tavoin kiinnostavalta: Irlanti on kokemukseni mukaan valloittava maa, puutarhanhoito on tunnetusti tärkeää, ja kun tulkitsin että lyhyitä tekstejä voisi lukea mielialan mukaan valikoiden, niin onko parempaa rentoutumiskirjaa yöpöydälle olemassakaan?
Minna /Kirsin Book Club
LikeLike
Tässä (eikä tuossa toisessa lukemassani) ei ole yhtenäistä tarinaa, niin osissa lukeminen onnistuu. Sopii siis hyvin yöpöydälle!
LikeLike