Antti Tuuri: Ameriikan raitti
(Otava 1986 / kansi: Hannu Taina)
Kirja on yhdenlainen kertomus siirtolaisuudesta. Erkki ja Taisto lähtevät Pohjanmaalta veropakolaisiksi Floridaan, kun bisnekset on Suomessa sillä mallilla, että parempi häipyä. Kirja kertoo arjesta siellä paikallisten suomalaisten joukossa, matkasta rekkakuskin apurina Kanadaan ja sieltä löytyvistä sukulaisista.
Olen Antti Tuuria lukenut jonkun verran aiemminkin ja tämä Pohjanmaa-sarja on se, jonka kaikki osat aion lukea kohtapuoliin läpi. Tämä taisi olla sarjan keskivaiheilta ja toimii itsenäisenäkin luettavana. Kirjailijalla on omanlaisensa tyyli: dialogi ja ylimääräinen kuvailu on molemmat aika minimissä, niin keskitytään tapahtumien kuvailuun. Tässä vaiheessa oli vielä käytössä pidempiä lauseita eikä teksti ole niin raporttimaista kuin uudemmissa teoksissa.
On olemassa myös Tuurin kirjoittama tietokirja Ameriikan raitilla, jossa hän kertoo kirjojen taustatyön ja sukulaisten vuoksi siellä tehdystä matkoistaan. Postasin kirjasta viime syksynä.