Kirja: Viisitoista metriä vasempaan

15 m vasempaan_zpsozskyv9f

Antti Tuuri: Viisitoista metriä vasempaan
(Otava 1998, kansi: Hannu Taina)

Kirja hyppäsi vastaan jossain kirjojenkierrätyshyllyssä ja koska yritän lukea läpi Antti Tuurin tuotantoa, niin pakkohan se oli mukaan ottaa.

Päähenkilönä on myyntimies, joka lähtee Saksaan kauppaamaan erään suomalaisen kirjailijan teosta, jonka menekki maassa on ollut heikkoa. Laivamatkalla Saksaan hän tutustuu myös yhteen tyttöön ja kolmeen metsuriin, joiden kanssa seikkaillaan maassa eri paikoissa yhdessä ja erikseen.

Tämä on julkaistu ensimmäistä kertaa 80-luvulla. Tuurin tyyli ei ollut tässä vaiheessa niin yksinkertaiseksi hiottua kuin uudemmassa tuotannossa ja tämä on ehkä omaan makuuni parempaa tyyliä. Kirjaan oli keksitty kiinnostava idea, vetävä juoni ja hyviä henkilöhahmoja. Olisi mennyt paksumpikin kirja samalla vaivalla….

Jostain syystä tämä on tainnut jäädä aika unohduksiin (mutta ei Tuuri kyllä muutenkaan mikään hillitön blogihitti ole). Toistaiseksi lukemistani tämä oli sieltä parhaasta päästä. Suositus kirja-alasta, Saksasta tai matkaromaaneista kiinnostuneille.

Advertisement

2 thoughts on “Kirja: Viisitoista metriä vasempaan

  1. ketjukolaaja

    Kuulin tämän joskus kuunnelmana. Oikein kekseliäs tarina! Tykkäsin kovasti. En muista kuunnelmasta noita metsureita ja tyttöä, mutta se “Fünfzehn Meter nach links” on jäänyt mieleen amerikkalaisella aksentilla lausuttuna. Muistaakseni Tom Wentzell esitti kuunnelmassa saksalaisen tavaratalon kirjaostoista vastaavaa henkilöä, joka luki kaupiteltavan kirjan novellit pikalukuna ja harmitteli onnettomia loppuja.

    Like

    Reply
    1. Veera Post author

      En tajunnutkaan, että tästä on myös kuunnelma! Olisi kiinnostavaa kuulla sekin versio, niin täytyy olla tarkkana jos se tulisi vastaan jossain.

      Like

      Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s