Ostin keväällä Offerillasta Royal Linen Helsinki sightseeing -risteilyn, kun sain sen suht halvalla. Kävin sitten kesäkuun alussa todella kylmänä ja sadekuuroisena päivänä risteilemässä. Ainakin laivassa oli tilaa, siellä oli vain muutama sitkeä turisti lisäkseni. Just risteilyn ajan selvisin kuivana yläkannella, mutta tuuli oli sen verran kova, että välillä piti käydä sisällä.
Kyseessä oli ihan perusturistiristeily, joka liikkuu Helsingin edustalla: Kaivopuisto, Suomenlinna, Katajanokka ja muuta vastaavaa mahtui 1,5 tuntiin. Kesto oli omaan makuuni vähän liian pitkä, jos ei syö lounasta laivalla tai ole ensimmäistä kertaa Helsingissä. Jonkun vastaavan reitin olisi ehkä saanut mahtumaan tuntiinkin?
Ääniselostukset olivat suomeksi ja englanniksi, paperilla olisi ollut lisää kielivaihtoehtoja. Kaltaiselleni jo ennestään tietoiselle Helsinki-turistille ei tullut kovinkaan paljoa uutta tietoa mistään. Kertakokemuksena tämä oli kuitenkin ihan kiva, mutta juuri tälle risteilylle tuskin menen enää uudestaan. Olen käynyt vuosia sitten kerran jonkun toisen firman saaristoristeilyllä ja voisin ottaa jokakesäiseksi tavaksi käydä aina jollain uudenlaisella Helsinki-risteilyllä.
Laivalla olisi saanut jonkunlaista lounasruokaa myös muun syötävän lisäksi, mutta itse en edes katsonut ruokalistaa. Royal Line tekee myös jonkinlaisia illallisristeilyjä: toinen oli kieltolakiteemalla ja keisariteemainen suuntautui jonnekin Espoon suuntaan. Niitä harkitsin kokeilevani, mutta ehkä ensi kesänä sitten.
Olen pari kertaa näillä laivoilla käynyt, ekalla kerralla enemmän pointtina oli juuri lounastaminen porukalla ja siihen tuo tarjosi hyvät puitteet, ja toisessa laiva oli varattu yksityistilaisuuteen ja reissukin oli vähän pitempi, ja taas kerran illastaminen oli keskeisempi pointti ja maisemat plussaa: noin ovat olleet oikein mainioita risteilyjä. Ihan vaan näköalailua en varmaan jaksaisi, ensikäynnillä olevat turistit ehkä.
LikeLike
Joku Espoon saaristo vois olla kiva ihan vaan näköalamielessä, mutta tällä kertaa ympäristö oli vähän liiankin tuttu eli olis varmaan kannattanut varata myös ruokailu.
LikeLike
Onpa synkkä pilvi tuossa ensimmäisessä kuvassa! Ei kyllä houkuttele merelle. Rohkea olit kun lähdit kuitenkin.
Mä olen joskus kymmenisen vuotta sitten käynyt jollain vastaavalla risteilyllä, joka suuntautui Itä-Helsingin saaristoon, tekosyynä ulkomaalainen vieras :) Ja se itäinen reitti oli kyllä viehättävä ja mielenkiintoinen, koska se on kaikenkaikkiaan mulle aika tuntematonta aluetta ja mereltä päin tietysti vielä erinäköistä. Meille sattui kyllä hyvä tuuri sään kanssa, niin veneen kannella lekotteli tyytyväisenä vaikkei maisemat olisikaan olleet mielenkiintoisimmat…
LikeLike
Selvisin kastumatta! :D Jossain kohtaa maissa satoi, mutta merellä ei. Itä-Helsinki-risteily taisi olla se, millä olin viimeksi silloin vuosia sitten – siellä oli paljon enemmän kaikkea uutta kuin tässä keskustan nurkilla.
LikeLike
Hassua sinänsä, mutta eipä ole koskaan tullut käytyä tuollaisella risteilyllä, vaikka mielessä on toisinaan käynytkin! Ehkä sitten siksi, että on siinä Hesan seudulla tullut asuttua hyvä osa aikuisikää ja tyypillisesti omilla nurkilla ei tule leikittyä turistia 😕
LikeLike
Mä olen viime vuosina tarkoituksella harrastanut turismia omilla nurkilla enemmän kuin ennen. On löytynyt kaikkea ihan uutta ja uusia näkökulmia vanhoihin juttuihin.
LikeLike
Mä en ole edes tiennyt, että Helsingissä järjestetään tällaisia sightseeing-risteilyjä, mutta nyt kun tarkemmin ajattelee, niin aika loogistahan se on :D Hyvä tietää, tuolla olisi kiva käydä kun en Helsinkiä kovin hyvin tunne :)
LikeLike
Vastaavia risteilyjä tuntuu olevan tosi monessa paikassa vesistöjen äärellä. :) En vaan ole itsekään tullut käyneeksi sellaisella muualla kuin täällä Helsingissä….
LikeLike
Nämä risteilyt kiinnostavat ehdottomasti. En ole tällaisella koskaan käynyt. Joku lounasristeily olisi ihana, tosin en tiedä, minkä tasoista ruoka olisi… Jotenkin aina epäilyttää kaikki laivasafka.
LikeLike
Ei tosiaan mitään tietoa ruuan laadusta eli voi siis olla ihan mitä tahansa.
LikeLike
Me käytiin joskus vuosia sitten mun samanlaisella Helsinki-risteilyllä, kun piti näyttää mun vanhemmille paikkoja. Sellaiseen risteily toimi ihan hyvin, mutta se oli kans kestoltaan ehkä hieman pitkä. Meille sattui tosi kaunis sää, joten toisaalta ihan kivahan se oli istua kannella, jutella ja katsella kaunista meri-Helsinkiä!
LikeLike
Hyvä sää ja hyvä seura on just sopivia aineksia risteilylle! :)
LikeLike
Jostain syystä nuo kauppatorin turistilaivat eivät enää vedä puoleensa ollenkaan, vaikka Helsinki onkin upea mereltä katsottuna. Ehkä johtuu siitä, että joskus niissä on tullut käytyä, eivätkä kokemukset sitten ole olleet kummoisia. Onneksi vaihtoehtoja löytyy nykyään tosi paljon ja mm. risteilyt eri saarille sekä majakoille kiinnostavat kovasti :)
LikeLike
Nää perusristeilyt on kyllä nähty jo parin kerran jälkeen, niin ymmärrän ettei pahemmin houkuta jos Helsinki on muutenkin tuttu kaupunki,
LikeLike
Olen joskus pohtinut jollekin tuollaiselle risteilylle lähtemistä, mutta toistaiseksi on tullut vain veneiltyä joko kavereiden veneillä tai sitten yleisillä yhteysaluksilla Helsingin edustan eri saarille. Ehkä illallisristeily voisi joskus olla ihan hauska.
LikeLike
Helsingin edustan saaret mulla on vielä suurimmaksi osaksi kiertämättä. Jos vaikka tänä kesänä ehtisi vielä jonnekin….
LikeLike
Minä en ole Helsingissä risteillyt, mutta viime kesänä työkeikalla risteiltiin tovi Lahden maisemissa ja päädyttiin Enonsaareen, jossa näin upeimmat auringonlaskut mitä Suomessa olen nähnyt. Mutta eihän sitä kertaa enempää kuitenkaan jaksa :)
LikeLike
Jossain vähemmän tutussa kaupungissa olisi kyllä kiva käydä jollain risteilyllä, vaikka toisaalta ne järvimaisemat tuntuu olevan samanlaisia joka paikassa.
LikeLike
Mä en muuten noissa ole käynyt sitten kun olin lapsi ja käytiin juhannusristeilyllä (katsomassa upeaa kokkoa muun muassa), koulun kanssa päästiin testailee myös bussiajelua ja sitten kun asuu sukulaisia ulkomailla niin tullut vietyä niitä näille risteilyille kun vierailevat täällä, mutta ei siis muuten.
Oon ollut semmosella kanava-risteilyllä mikä käy mm. Laajasalon ja Tammisalon alueita niin se oli hyvä! En kyllä muista minkä yhtiön on nuo.
Vaikka ite asunutkin melkeen koko ikäni Helsingissä niin välillä on kiva olla turrena tuolla kaupungilla :)
LikeLike
Juhannusristeily voisikin olla kiva! Joku sellainen missä näkisi monta eri kokkoa ja olis ruokaa samalla.
LikeLike