Suunnitelmien muutos

IMG_0700

Pääsi käymään sellainen vahinko, että sain vakituisen täysipäiväisen työpaikan. Toki olin jo kesällä tehnyt enempi töitä kuin mitä viime aikoina muuten ja täällä blogissa on ollut siksi hiljaisempaa kuin mitä olisin halunnut.

En ole ihan varma, kuinka paljon tässä nyt kannattaa selitellä yhtään mitään. Tämä ei siis kuitenkaan tarkoita blogin loppua. Mä en tiedä vielä, miten aktiivinen blogi tulee olemaan, kunhan tämä arki tästä tasoittuu. Vähän kyllä epäilen, että tuskin postailen kovin paljoa enempää kuin kesän aikana….

Nykyisessä työssä arkivapaita ei enää ole ja juuri niitä olen tykännyt käyttää retkeilyyn. Lukujumikin on taas ollut tavallista pahempi, kun eniten inspiraatiota olisi lukea niitä samoja Tuija Lehtisiä tai Enni Mustosia noin viidettä kertaa eli ei ihan bloggaamisen arvoista tavaraa. :D Jostain menneistä asioista jää postaamatta ja jotain suunnittelemiani postaussarjoja en edes aloita. Mutta kai mä nyt kuitenkin jossain välissä löydän ekaksi postaamisen arvoisia juttuja ja sitten aikaa kirjoittaa niistä. Yritän olla stressaamatta hiljentyneestä tahdista ja vetää fiilispohjalta – katsotaan mitä siitä tulee.

Ai niin, jos joku jostain syystä lueskelee vanhoja postauksia, niin siellä on osa postauksista kuvattomia, koska kuvanlatauspaikkani systeemit muuttui enkä ole kaikkiin vielä kerinnyt laittaa kuvia uusiksi.

Advertisements

2 thoughts on “Suunnitelmien muutos

    1. Veera Post author

      Kiitos! Tää on tosi kumma tilanne, kun ennen kaikki työt on olleet määräaikaisia ja usein vähemmillä työtunneilla….

      Like

      Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s