Saan aina välillä vastailla kysymyksiin, mitä Helsingissä kannattaa nähdä tai tehdä. Lisäksi olen joutunut jonkin verran muuttamaan vanhoja tapojani eli lukeminen, käsityöt ja kirppisten kiertely eivät sattuneista syistä olekaan enää niin hyviä harrastuksia kuin ennen. Töiden puolesta taas en ole päässyt harrastamaan matkailua niin paljon kuin haluaisin. Olen siis etsinyt itsellenikin kaikkia uusia ajanviettotapoja. Kokosin tähän listan erilaisia palveluita, tekemistä ja muuta, mikä Helsingin seudulla on omasta mielestäni hyvää ajanvietettä.
Koska heräsin jossain vaiheessa huomioimaan taas enempi ekologisuutta ja vastuullisuutta, on se huomioitu listassakin. Käytännössä mukana on siis pieniä ja paikallisia firmoja tms. organisaatioita, suurin osa ympärivuotisia kohteita, osa vähemmän suosittuja ja minkään ei pitäisi olla ihan hirveä rasite ympäristölle. Toisaalta sitten kannustan valitsemaan kotimaanloman ja jo valmiiksi tällä seudulla asuvia tutustumaan lähiympäristöön, aina ei tarvi lähteä kauas.
KULTTUURI
- Eläinmuseo (Luonnontieteellinen museo / kotisivut). Aikuisillekin kiinnostava, mutta erityisesti lasten kanssa liikkuville hyvä museo. Helsingissä on monenlaisia muitakin museoita, mutta tämä on itselleni se ykkönen.
- WeeGee-talon museot. (kotisivut) Nämä kyllä on Espoossa, mutta nyt kun länsimetro kulkee, niin suosittelen käymään. Löytyy leluja, taidetta, historiaa ja kelloja eli tämäkin sopii sekä aikuisporukoille että lapsiperheille.
- Lavaklubi (Kansallisteatterin alakerrassa / kotisivut). Jos jotain satunnaista kulttuuriaktiviteettia aikuisille kaipaa, niin Lavaklubi on siihen hyvä vaihtoehto. Ohjelmassa on kirjallisuutta, musiikkia, elokuva-aiheita, teemakeskusteluja ja muuta vastaavaa vähän illasta riippuen. Tuolla tulee käytyä ihan liian harvoin, mutta olen nyt yrittänyt merkata kalenteriin kiinnostavimpia.
LUONTO- JA PUUTARHAKOHTEET
- Haagan alppiruusupuisto. Kaupungin puutarhakohteista tämä on sieltä parhaasta päästä. Paras aika vierailuun kesäkuun alussa, kun pensaat kukkivat.
- Kasvitieteellinen puutarha (kotisivut. Vaikken usein käykään, niin Kaisaniemen puutarha on yksi suosikkinähtävyyksistäni. Ulkopuutarhaan on vapaa pääsy. Kasvihuoneisiin on pääsymaksu ja ne sopivat hyvin myös talvikohteeksi.
- Malminkartanonhuippu. Entinen ylijäämämaiden vastaanottopaikka, joka on maisemoitu ulkoilualueeksi. Hyvät näköalat kaupungin yli ja rappusissa saa hyvän kuntotreenin.
- Nuuksio. Luontoretkeilyä varten Nuuksio on omaan makuuni parempi kuin Sipoonkorpi.
KAHVILAT
- Café DaJa. (Kruununhaka / kotisivut / postaukseni) Tämä on yksi uusia suosikkejani sunnuntaiaamuille. Hintataso leivonnaisten osalta on vähän halvempi kuin monissa muissa paikoissa keskustan nurkilla. Leivonnaiset on saksalaistyyppisiä ja lisäksi tarjolla on aamiaista, joka on itselläni vielä testaamatta.
- Café TinTin Tango. (Töölö / kotisivut / postaukseni) Tärkein osa ruokatarjonnassa on aamiainen, josta on muutama erilainen vaihtoehto ja jota saa ostaa käytännössä koko päivän eikä vain johonkin tiettyyn kellonaikaan.
- Kakkugalleria. (useampi sijainti / kotisivut) Kaltaiselleni kakkujen ystävälle ihan superhyvä paikka. Saa ostettua yksittäisiä paloja tai sitten sen buffetin, jossa saa syödä niin paljon kuin jaksaa. Osa vaihtoehdoista on vegaanisia ja osa “jauhottomia” (gluteenittomia).
- Jädelino. (Sörnäinen / kotisivut / postaukseni) Italialaisen tyylin jäätelöbaari, jossa osa vaihtoehdoista on vegaanisia.
- Kulmakonditoria. (kotisivut) Näitä on Vantaalla, Keravalla ja Järvenpäässä. Parasta on jättikorvapuustit, mutta muiden leipomusten lisäksi on tarjolla myös lämmintä ruokaa.
MUUNLAISET AKTIVITEETIT
- Suomenlinna. Tämä nyt on jokaisella turistivinkkilistalla, mutta se on silti suosittelemisen arvoinen. Historia ja saaristo on yhdistelmänä hyvä myös talvella, lisäksi hengailupaikkana kesällä erityisen hyvä.
- Prison island. (kotisivut) Jos pakopelit kiinnostaa kokeilumielessä, niin tämä on kohtuuhintainen vaihtoehto. Itse kävin Flamingossa Vantaan puolella, mutta myös Salmisaaresta (Ruoholahdesta) löytyy.Tuolla oli useampi huone ratkaistavana ja oli tarkoitus käydä kaikissa eikä niillä ollut mitään yhtenäistä teemaa.
- Jooga tai muu kertamaksullinen liikunta. Liikunta on aina hyvä vaihtoehto ja kivoimpia on just nää kertamaksulliset, ettei tarvitse ottaa kuukausimaksua tai mitään kurssia. Itse olen tykännyt käydä joogassa, tällä hetkellä käyn Shakta Joogakoulussa Kalasatamassa. Jumppia esimerkiksi Friskis & Svettiksellä on kivoja.
Sulla oli aika lailla samat luonto- ja puutarhakohteet kuin mulla olisi ollut. Myös Kumpulan kasvitieteellinen on tosi makea kohde keväisin ja kesällä, samoin Viikin arboretum ja kosteikot.
LikeLike
Mä en ole käynyt Kumpulan puutarhassa kuin kerran joskus vuosia sitten, täytyy kyllä ottaa se vaikka ensi kesän ohjelmaan.
LikeLike