Category Archives: kirjat

Kirja: Amorin kiehkurat / Bok: Ödesgudinnan på Salong d’amour

ödesgudinnan

Anna Jansson: Amorin kiehkurat
(luettu ruotsiksi)

Anna Jansson on jäänyt tähän asti väliin aikuistenkirjojensa osalta, koska olen ihan varma, että ne dekkarit on mulle liian jänniä. Kirja oli satunnainen löytö Kierrätyskeskuksesta, jossa on aina yllättävän hyvä valikoima myös ruotsinkielistä kirjallisuutta. Tämähän ei ole dekkari, niin Jansson sai uuden mahdollisuuden.

Päähenkilö Angelikalla on oma kampaamo, jossa hän ratkoo samalla asiakkaidensa rakkaushuolia. Hänellä on huolia myös omassa elämässä sekä rakkauden osalta että muutenkin. Seassa on pientä mysteerinpoikastakin, ettei ole pelkkää romantiikkaa. Tapahtumat sijoittuvat lähinnä Visbyn kaupunkiin, mutta jonkin verran myös muualle Gotlantiin. Saari taitaa olla muutenkin aika yleinen tapahtumapaikka Janssonin kirjoissa.

Tämä oli kyllä periaatteessa sellaisia kirjoja, joista olisin voinut pitääkin, mutta nyt ei jostain syystä käynyt niin. Kirja oli monta viikkoa kesken eikä oikein jaksanut oikein inspiroida, päällimmäiseksi jäi fiilis tylsyyydestä. Mukana oli liikaa kaikkea erilaista eikä tarina vienyt missään vaiheessa mukanaan.


Anna Jansson: Ödesgudinnan på Salong d’amour
(Norstedts 2014)

Jag har inte läst tidigare vuxenböcker av Anna Jansson, eftersom jag är helt säkert att de där deckare är för spännande för mig. Den här hittade jag från Återvinningscentralen som har ganska bra sortiment av böcker på svenska (inte så vanligt i Finland). Den här är alltså ingen deckare, så Jansson fick en ny möjlighet.

Huvudpersonen Angelika har en egen frisörsalong där hon löser samtidigt kärleksbekymmer som kunder råkar ha. Hon har också egna bekymmer med kärlek och livet annars. Det finns även några små mysterier med, att boken är inte bara romantik. Händelserna har placerats i Visby, tidvis också annanstans i Gotland. Ön verkar att vara ganska vanlig plats i Janssons böcker. 

I princip tycker jag om liknande böcker, men den här tyckte jag inte så mycket. Läsningen var på gång flera veckor och kändes inte inspirerande, den första känslan var oftast tråkigheten. Det fanns för mycket allt med i handlingen och jag kände inte mig lässugen. 

Den finlandssvenska läsutmaningen: En bok från ett antikvariat.

Advertisements

Kirja: Ruokarouvan tytär

ruokarouvan tytär

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär
(Otava 2017)

Ruokarouvan tytär on viides osa Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjassa. Sisältö linkittyy Suomen historiaan ja merkkihenkilöihin. Alku oli 1800-luvun loppupuolella, nyt ollaan 1920-luvun puolivälissä.

Päähenkilö on nyt sarjassa vaihtunut, tällä kertaa näkökulma on aikaisempien osien Ida Erikssonin tyttären Kirstin. Hän opiskelee yliopistossa, kesällä on Karjala-teemainen iltamakiertue. Helsinki vaihtuu Pariisiin, jossa työ löytyy ompelimosta. Kirja loppuu tavallaan aika kesken, mutta jatkoa on jo luvattu.

Olin säästellyt tätä kirjaa keväästä asti, nyt tuli tarve historialliselle viihteelle. Kirja oli hyvä eikä poikkea laadultaan aikaisemmista osista. Päähenkilön vaihdos takaa paremmin sen, että myös loppu säilyy kiinnostavana, koska kotirouva Idasta ei välttämättä saisi enää niin paljoa irti. Tykkäsin kirjassa erityisesti vaihtelevista ympäristöistä: vanha Helsinki, muu Suomi ja Pariisi.

Kirja: Autiopaikoilla

Johanna Vehkoo: Autiopaikoilla
(Teos 2016)

Maailmassa on monia hylättyjä ja autioituvia alueita ja kaupunkeja. Autiopaikoilla-kirjassa esitellään niistä muutamia. Otanmäessä Kainuussa kaivos lopetti ja väki väheni. Doelin kaupunki Belgiassa on jäämässä sataman alle. Huippuvuorilla Pyramidenin kaivoskaupunki jäi autioksi neuvostoliittolaisilta. Amerikassa Detroitissa väki vähenee, Bodien kaupunki Kaliforniassa jäi autioksi villin lännen kyläksi ja Piilaaksossakin taphtuu muutoksia koko ajan. Urbaania löytöretkeilyä harrastetaan innokkaasti esimerkiksi Japanissa kesken jääneissä rakennuksissa tai muuten autioituneissa paikossa. Ekstrana tutustutaan myös netin tuleviin raunioihin, hiljentyneisiin virtuaalimaailmoihin.

Toisaalta kaikki hylätyt rakennukset on kiinnostavia arkkitehtuurimielessä ja rappioromantiikan suhteen…. Toisaalta sitten näissä ei ihan kokonaan autioituneissa paikoissa kiinnostaa ne tarinat: miksi siellä on vielä joku ja miksi sieltä on lähdetty alun perin menemään. Lukujumin selättämistä varten pitäisi kyllä haalia enempikin näitä kevyehköjä ja sujuvasti kirjoitettuja tietokirjoja varastoon. Mutta oli siis tosiaankin lukemisen arvoinen kirja. Nyt vaan pitäisi sitten päästä käymään jossain vastaavissa paikoissa itse (tuli inspiraatio). Näistä kirjassa esitellyistä Pyramiden oli ehkä se ykkösvaihtoehto.

Kirja: Lähdin Istanbuliin

Tänään on viidennen kirjabloggaajien klassikkohaasteen aika. Tällä kertaa sitä isännöi Tekstiluola.

lähdin istanbuliin

Mika Waltari: Lähdin Istanbuliin
(WSOY 2008)

Oma valintani piti tällä kertaa olla kotimainen, koska on tämä satavuotisjuhlavuosi ja aiempiin haasteisiin olen lukenut ulkomaisen kirjan. Toisaalta suomalaisia kirjoja on tullut luettua aikanaan sen verran, ettei ole niin paljoa aukkoja paikattavana enää, kun kuitenkin aiemmin lukematon kirja oli tarkoitus valita. Mika Waltari on mulle jäänyt mysteeriksi suurimmaksi osaksi, tähän mennessä on tullut luettua vain Komisario Palmut.

Vanhempia matkakertomuksia en ole juurikaan lukenut ja siksi innostuin, kun löysin joskus Waltarilta tämän Lähdin Istanbuliin. Kirjailija lähti vuonna 1947 Turkkiin keräämään aineistoa tuleviin kirjoihinsa ja teki matkastaan tämän kirjan. Sinne kuljetaan meri- ja maateitse Ranskan, Sveitsin ja Italian kautta.

Matkailu on aikanaan ollut huomattavasti hankalampaa kuin nykyään. Se on ollut hitaampaa, ulkomaisten rahojen saaminen ja kuljetus säädeltyä, kaikkea pitänyt selvitellä eri tavalla ilman nettiä. Toisaalta matkailun perusajatus ei ole kadonnut mihinkään ja Euroopasta löytyy edelleen samaa henkeä kuin tuolloinkin, perusnähtävyydetkin on edelleen samoja.

Eipä tässä nyt sitten mitään erityistä kommentoitavaa ollut. Ei tullut hirveä kipinä lukea enempi Waltaria tai hankkia jotain muuta vanhaa matkakertomusta perään, kun kuitenkin Juhani Ahon matkakirjakin on jo kuuntelussa. Oli tämä vaihtelun vuoksi välipalana kuitenkin kiva kirja ja olen tyytyväinen, että sain nyt haasteen kunniaksi luettua.

Matti Rämön polkupyöräkirjat

Matti Rämö on Ylen toimittaja, joka on harrastanut matkailua ulkomailla liikkumisvälineenään polkupyörä ja kirjoittanut matkoistaan eri maanosissa useamman kirjan verran. Näistä ei irtoa omaa postausta kaikista, niin höpöttelen tähän jotain vähän yleisemmin.

jaumlaumlmerikirja_zpsmif2odmq

Tähän mennessä ilmestyneet kirjat:

  •  Rengasrikkoja Saharassa (Minerva 2009) – postaukseni täällä. (Kuunneltavissa ja ladattavissa ilmaiseksi Yle Areenasta).
  • Polkupyörällä Intiassa (Minerva 2010 – myös tämä on Yle Areenassa.)
  • Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin (Minerva 2011) – postaukseni täällä.
  • Polkupyörällä Jäämerelle (Minerva 2012)
  • Polkupyörällä Islannissa (Minerva 2013)
  • Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan (Minerva 2014)
  • Polkupyörällä Ukrainan halki Istanbuliin (Minerva 2015)
  • Polkupyörällä Himalajalle (Minerva 2016)

Eri paikoissa pyöräilijällä on omat haasteensa: Islannissa tuulista, Aasiassa kuuma ja monissa maissa vuoristoista. Siihen vielä päälle kaikki erilaiset kultturit ja tavat…. En ehkä itse lähtisi oikeasti tuollaisille pitkille pyörämatkoille (kirjoissa siis yleensä 1-2 kk), mutta kyllähän se näin kirjamuodossa kelpasi. :D Pyöräillessä on helppo tutustua vähän syrjäisempiin paikkoihin eikä kirjoissa liikuta juurikaan missään turistirysissä tai suurkaupungeissa (vaihtelee toki jonkin verran kohteesta riippuen).

islantipolkupyoumlraumlkirja_zpssoto0q8g

Islanti-kirja oli tosi kiinnostava! Maa on yksi haavekohteistani luonnon takia niin oli kiva lukea kokemuksia. Samoin Jäämeri-kirjasta tykkäsin, kun siinä liikuttiin Lapissa itselleni tutuissa kohteissa ja tehtiin pikapoikkeama Murmanskiin. Näissä siis huomaa selvästi eron, että heti kun on kiinnostava kohde niin kiinnostaa kirjakin enempi. En siis ehkä suosittele lukemaan koko sarjaa, vaan ennemmin valitsemaan tästä ne itseään kiinnostavat alueet ja lukemaan vain ne osat.

Matkassa mukana Walt Disney

Luen kyllä aika paljon muutakin kuin mitä tulee blogissa esiteltyä, vaikka kaikki matkailuun ja vieraisiin kulttuureihin liittyvät on silti lemppareita todellisuudessakin. Mietin, että voisin tänne esitellä muunlaisista kirjoista joskus vaikka niitä, jotka ovat olleet konkreettisesti  matkalla mukana.

Juhannuksena raahasin mökille yhtenä kirjana Neal Gablerin kirjoittaman Walt Disneyn elämänkerran (WSOY 2008). Tiiliskiviä olen vältellyt jo vuosia ja osittaisesta lukujumistakin kärsinyt jo pari vuotta, mutta sitten välillä löytyy tällaisia helmiä, joiden kohdalla se lukemisen ilo löytyy eikä kirjan paksuus haittaa.

IMG_0584_zps57qpshdj

Kirja kertoo Disneystä henkilönä, mutta samalla käydään silti läpi myös yhtiön synty ja kasvu. Talousvaikeudet olivat arkipäivää, mutta piti silti olla samalla luova porukka ja tavoittaa menestys. En oikeastaan käsitä, miksi en ole tätä lukenut jo aikaisemmin, vaikka olen ollut Disney-fani melkein koko ikäni. Löysin kirjan sattumalta kirjaston kierrätyskärrystä muutamaa viikkoa aiemmin ja oli siis just sopivaa juhannuslukemista. Oli kivaa uppoutua Disneyn taikamaailmaan ja imeä kirjasta lisätietoa asioista, joista en ollut tullut ottaneeksi selvää aiemmin. Muistin tässä yhteydessä taas, että elämänkertoja voisi ottaa lukemistoon säännöllisemmin, koska siellä seassa on kuitenkin muitakin tällaisia helmiä.

Kirja: Valasratsastaja

valasratsastaja_zpssp1zdobp

Witi Ihimaera: Valasratsastaja
(Like 2003, kääntäjä: Mervi Hietamäki, kansi: Eliza Karmasalo)

Valasratsastaja sijoittuu Uuteen-Seelantiin maorien pariin. Suvun päällikkönä toimiva isoisä ei tykkään, kun ensimmäinen lapsenlapsi olikin tyttö, koska tiettyjä perinteitä siirretään vain pojille. Myös valaat ovat olleet perinteisesti tärkeitä yhteisölle. Kirja on suurimmaksi osaksi kertomus perhesuhteista ja perinteistä.

Hankin kirjan aikanaan uutena elokuvan nähtyäni ja luinkin sen silloin, mutten muista mitä tykkäsin. Elokuvasta muistan tykänneeni, mutta siitä hankkiuduin eroon jo aikaa sitten, niin en tullut sitä katsoneeksi tässä samalla kertaa. Nyt kaivoin kirjan esiin vuosien tauon jälkeen, mutten enää tavoittanut sitä samaa fiilistä kuin mitä elokuvasta aikanaan.

En ole ihan varma, että eikö tämä vain toimi kirjana vai onko tässä mennyt liian monta vuotta eli enkö vaan enää tykkää tällaisista kirjoista. Jos alkuperäiskansat tai Uusi-Seelanti kiinnostaa, sitten tämä kannattaa lisätä lukulistalle – ei ehkä muuten. Pelkän tarinan vuoksi en tätä suosittele, koska ei tämä nyt kuitenkaan ollut niin hyvä, viihdyttävä, ajatteluttava tai muuta vastaavaa.

Kirja: Virtanen ja vihreän leski

Kirjabloggaajat viettävät tällä viikolla dekkariviikkoa (lisää Yöpöydän kirjat -blogista) ja satuinkin viime viikolla lukemaan yhden sopivan kirjan, joka kelpaa blogiinkin esiteltäväksi.

virtanen ja vihreaumln leski_zps7ii92qnc

Matti Almila: Virtanen ja vihreän leski
(Kustannus-Mäkelä 1985, kansi: Raimo Huittinen)

Almila on aika unohduksiin jäänyt dekkaristi, jonka teoksia julkaistiin joitakin kappaleita viimme vuosituhannella. Itsekin löysin hänen kirjojaan ihan sattumalta mökillä paikallisen kirjaston hyllystä, jossa on vielä muutakin vanhempaa esillä.

Tätä nimenomaista kirjaa en ollut vielä aikaisemmin tullut lukeneeksi. Kirja kertoo helsinkiläisestä rouvasta, jonka mies on häipynyt toisen matkaan. Samaan aikaan rikollisliiga on rahan tarpeessa ja heistä yksi laitetaan huijaamaan rahaa tältä naiselta vähän Auervaara-meiningillä.

Teemastaan huolimatta kirja oli kevyehkö ja viihdyttävä. Juoni on jossain määrin ennalta-arvattava, mutta se ei yleensä itseäni haittaa – ei siis nytkään haitannut. Tämä ei ole parhaita kirjailijan tuotoksia, mutta tykkäsin silti. Lisäkivana kirjassa oli myös useat tunnistettavat tapahtumapaikat, Helsinki-dekkareita ei ole tullut luettua vielä liikaa.

Tämä on taas niitä kirjoja, joka on periaatteessa dekkari, mutta sitten ei toisaalta kuitenkaan ole. Varsinaista dekkaria etsivälle tätä ei siis voi periaatteessa suositella, mutta itsellenihän taas tällaiset uppoavat oikein hyvin. Joissakin Almilan kirjoissa on siis dekkarielementtejä vielä enempi.

Kirja: Aamu meren rannalla / Bok: En morgon vid havet

Taitaa olla tämän blogin ensimmäinen runokirja esittelyssä nyt (en oikein ole runoihminen, vaikka sitkeästi yritän). Den finlandssvenska läsutmaningenin takia piti tarttua uudehkoihin runoihin ja helpoin valinta oli hakea joku lukematta jääneistä Claes Anderssonin kirjoista. Valintani oli kokoelma Aamu meren rannalla ruotsinkielisenä versiona En morgon vid havet (Schildts & Söderströms 2015).

Luin kirjan aika nopeasti enkä jäänyt pohtimaan tekstejä sen tarkemmin. Hyvä fiilis tästä jäi silti. Anderssonin runot on periaatteessa runoutta sieltä helpommasta päästä ja olen lukenut niitä useamman kirjan verran. En siltikään osaa kirjoittaa mitään järkevää tai analysoida lukemaani. Elina osasi, niin sieltä voi käydä lukemassa tarkemmin.


Jag har inte skrivit här om dikter, eftersom jag inte är en diktmänniska fast jag försöker vara en. Uppgiften för mai i den finlandssvenska läsutmaningen var att läsa någon nyare diktsamling och det lättaste alternativet var att läsa Claes Andersson. Jag valde samlingen En morgon vid havet (Schildts & Söderströms 2015) som jag inte har läst tidigare.

Jag läste boken ganska snabbt och började inte fundera texter noggrannare, men boken kändes ändå bra. Anderssons dikter är i princip ganska lätt lyrik och jag har läst flera av hans samlingar. Ändå kan jag inte analysera vad jag läst och skriva mera.

Kirja: Viisitoista metriä vasempaan

15 m vasempaan_zpsozskyv9f

Antti Tuuri: Viisitoista metriä vasempaan
(Otava 1998, kansi: Hannu Taina)

Kirja hyppäsi vastaan jossain kirjojenkierrätyshyllyssä ja koska yritän lukea läpi Antti Tuurin tuotantoa, niin pakkohan se oli mukaan ottaa.

Päähenkilönä on myyntimies, joka lähtee Saksaan kauppaamaan erään suomalaisen kirjailijan teosta, jonka menekki maassa on ollut heikkoa. Laivamatkalla Saksaan hän tutustuu myös yhteen tyttöön ja kolmeen metsuriin, joiden kanssa seikkaillaan maassa eri paikoissa yhdessä ja erikseen.

Tämä on julkaistu ensimmäistä kertaa 80-luvulla. Tuurin tyyli ei ollut tässä vaiheessa niin yksinkertaiseksi hiottua kuin uudemmassa tuotannossa ja tämä on ehkä omaan makuuni parempaa tyyliä. Kirjaan oli keksitty kiinnostava idea, vetävä juoni ja hyviä henkilöhahmoja. Olisi mennyt paksumpikin kirja samalla vaivalla….

Jostain syystä tämä on tainnut jäädä aika unohduksiin (mutta ei Tuuri kyllä muutenkaan mikään hillitön blogihitti ole). Toistaiseksi lukemistani tämä oli sieltä parhaasta päästä. Suositus kirja-alasta, Saksasta tai matkaromaaneista kiinnostuneille.