Category Archives: jotain sekalaista

Vuosikatsaus 2016/2017

Taas on yksi blogivuosi takana päin.

Blogin osalta olisi tarkoitus jatkossa siirtyä vähän enempi fiilispohjaisuuteen tavoitteellisuuden sijaan ja ehkä vähän myös reaaliaikaisempaan suuntaan ainakin niiltä osin, etten enää säilöisi kuukausikaupalla tekstejä luonnoskansiossa. Museot on se teema, jotka inspiroi eniten just nyt ja blogissakin sitten ehkä tulee näkymään niitä enempi. Koska on Suomen 100-vuotisjuhlavuosi, niin erilaisia Suomi-juttujakin olisi tarkoitus kirjoittaa vielä enempi.

Ruotsinkielisen sisällön eli käytännössä kaksikielisten tekstien lisääminen blogiin on työn alla. Jonkun verran aikaisempaa enempi lisäilin niitä jo syksyllä ja nyt olisi tarkoitus löytää joku sopiva balanssi niiden määrälle eri aihepiirien osalta. Suomi tulee kuitenkin olemaan edelleen se pääkieli täällä, ei siis syytä huoleen.

 photo Langinkoski 0916-5_zpszqxckldr.jpg

Työkuvioiden takia oli aikaa ja mahdollisuuksia reissailla kuluneen vuoden aikana kotimaassa enempi, ulkomaille ei ollut juurikaan mahdollisuutta lähteä. Kuvassa keisarin kalastusmaja Kotkan Langinkoskella, joka on erittäin suositeltava käyntikohde.

Vuoden 2016 ulkomaanmatkat on siis tässä:

Kotimaanmatkailun lista on sitten vähän pidempi:

Näiden lisäksi tuli liikuttua tässä ihan lähialueilla lähinnä luonnossa ja museoissa.

Tulevalle vuodelle en nyt tällä kertaa tee mitään julkisia matkasuunnitelmia tässä, mutta Osloon olen lähdössä tammikuussa, jonka lisäksi risteilylle Tukholmaan ja Tallinnaan olisi nyt tarkoitus ehtiä. Työkuviot on vielä vähän epäselviä, niin ei oikein viitsi kauhean tarkkaan suunnitella, mutta saattaa taas mennä kotimaanmatkapainotteiseksi toi reissaaminen.

Parasta juuri nyt (marraskuu 2016)

Kuukauden parhaat asiat:

 photo IMG_3001_zpsj3dl2hqe.jpg

Sitaattien salat -kirja

Se ei varmaan ole enää tässä vaiheessa mikään yllätys, että olen tietokirjojen ystävä. Olin SKS:n bloggaajatapaamisessa joku aika sitten. Sieltä sain mukaani kirja Sitaattien salat (Tuula Uusi-Hallila & Anne Helttunen / SKS 2016), joka on pikakatsaus suomalaiseen klassikokirjallisuuteen. Erilaisten fraasien ja sanojen avulla esitellään niiden taustoja kirjoissa. Vaikka olenkin lukenut aina paljon kotimaista kirjallisuutta, saan tästä vielä aika paljon irti ja tämä tulee kulumaan selailussa. Vielä kun saisi samanlaisen kokoelman ulkomaisesta kirjallisuudesta….

Mustikka-rooibostee

Juon suhteellisen paljon teetä ja voisin itse asiassa kuvata tänne ehkä vähän useammin suosikkejani sillä hetkellä. Friggsin mustikka-rooibos on yksi suosikeistani, ollut jo vähän pidempään. Ostan tätä nykyään aina Tukholmassa käydessäni paketillisen. Pakkauksessa on tekstit myös suomeksi, niin kai sitä saa myös täältä jostain, vaikkei olekaan osunut vielä vastaan.

10 satunnaista faktaa minusta (Disney)

Disnerd dreams -blogissa Paula jakoi 10 oman elämänsä Disney-aiheista faktaa ja oli ihan pakko koota oma lista.

 photo IMG_2328_zpsnvkehcfc.jpg

1. Lapsena suosikkini Disney-animaatioista oli Pocahontas, kun siihen aikaan intiaanijutut iski erityisen lujaa. Vaikka pidän siitä edelleen, nykyisin taidan vastata ykkössuosikikseni Aristokatit, koska pidän kissoista.

2. Tylsin näkemistäni animaatioista on Hopon poppoo. Se oli ehkä liian 90-lukulainen ja poikkeaa sarjakuvista liikaa. En ole muutenkaan oikein innostunut Ankkalinna-filmatisoinneista, vaikka sarjiksista pidänkin….

3. Musikaalina lavalla haluaisin nähdä Maija Poppasen. Tosin vähän epäilen, että Julie Andrewsia ei kukaan voi voittaa, mutta silti se kiinnostaa. Helsingin kaupunginteatterin versiota en uskaltanut käydä katsomassa ja nyt ehkä harmittaa.

4. Lapsuuteni vietin Disney-kuvakirjojen kanssa (kuten varmaan moni muukin 80-luvun lapsi), koska meillä oli niitä vino pino Lasten oman kirjakerhon seurauksena.

5. Nalle Puh on mielestäni onnistunein esimerkki kirjan siirtämisestä animaatioksi. Disney-versiot voittavat alkuperäiset noin 100-0.

6. Disneylandissa käynti oli mun elämän paras päivä tähän mennessä. Tämän kun kerroin työkavereille, niin toinen ihmetteli miten mulla on niin kurja elämä muuten ja toinen ei edes tajunnut mitä kivaa koko paikassa on.

7. Löysin kirppikseltä pari vuotta sitten aikuisten koossa samanlaiset Minni-legginssit kuin mulla oli ala-asteella.

8. Viimeisin katsomani animaatio on Bernard ja Bianca Australiassa. Live action -elokuvista en edes muista, minkä olen nähnyt viimeksi, kun Disneyltä katson niitä sen verran harvoin.

9. Seuraavaksi aion katsoa Melody Timen ja muita niitä 40-luvun klassikoita, joita en ole vielä koskaan nähnyt.

10. Disneytä kulutan eniten sarjakuvamuodossa. Sieltä suosikkihahmoni ovat Indiana Hopo, Taikaviitta ja Sudenpennut.

(Kuvassa Aristokattien Marie ja Leijonakuninkaan Zazu. Ihan itse tein Hama-helmistä, mallikuvat löytyi jostain netin syvyyksistä. Teen vielä vastaavat “faktalistat” ainakin kirja- ja matkateemoilla.)

Parasta juuri nyt (lokakuu 2016)

Tein näille parasta juuri nyt -postauksille oman avainsanansa, niin jatkossa ne löytää helpommin. Tarkoitus olisi postailla näitä nyt hivenen säännöllisemmin.  Totesin tämäntyyppisen postauksen hyväksi tavaksi esitellä kaikkia kivoja juttuja, joista ei syystä tai toisesta tule tehtyä omaa postausta.

 photo IMG_2977_zps6ls60qgk.jpg

Parhaat asiat juuri nyt:

Nuudelit

Työkaveri tartutti mulle nuudeli-inspiraation (kiitti Eeva!). Mä olin vaan maistanut niitä joskus vuosia sitten, mutta nyt sitten olen jääänyt koukkuun. Noi on niin helppoja ottaa evääksi töihin ja muutenkaan ei aina jaksa kokkailla. Tykkään eniten riisinuudeleista ja koska edelleen yritän leikkiä vegaania, niin ainakaan toi kuvassa näkyvä paketti ei sisällä mausteseoksessakaan mitään “ylimääräistä”.

Muumi-juomapullot

Tämäkin idea tarttui töistä, kun siellä valikoitiin yhdessä mainoksesta muumi-aiheisia juomapulloja, joita oli pakko saada. Normipullot mulla on aina hukassa ja unohdan juoda riittävästi varsinkin kesällä, mutta jos molemmat ongelmat ratkeaisi näillä muumipulloilla.

Kutominen

Innostuin muutenkin käsitöistä alkuvuodesta vuosien tauon jälkeen ja nyt on menossa tuollaiset kirjavat villasukat itselle. Seuraavaksi olisi tarkoitus opetella tekemään lapasia, kunhan saan eka tehtyä näiden jälkeen yhdet joululahjasukat.

Hanko ja päivän asu 21.6.

Tarkoitus oli viettää vapaapäivä jossain muualla kuin dataamassa kirjastossa ja lähdettiin Hankoon. Olin käynyt siellä edellisen kerran 80-luvulla. Vaihteeksi mentiin sillä linjalla, ettei selvitetty mitään juttuja etukäteen, vaan mentiin ihan inspiraation mukaan. Todettiin, että oli aika kuollut kylä eikä siellä ollutkaan oikein mitään näkemisen arvoista (= ehkä olis kuitenkin kannattanut tutkia vähän enempi kaikkea). Oikeastaan ainoa kohde, mitä haluan tässä suositella, oli Puistovuori, jossa oli kävelypolku kalliolla ja metsässä, hyvät näköalat merelle, hiidenkirnu ja joitakin sota-aikaisia rakennelmia. Rannalla lojumiseen noin muuten oli liian kylmä ilma ja merivesi. Paikkaa voi silti ehkä kuvailla kivaksi kesäkaupungiksi, jota jonkun keskustelupalstan mukaan sanotaan silloin, kun mitään muuta positiivista ei keksitä. Mutta oli meillä kyllä kivaa, vaikka tää ei ehkä kuulostakaan siltä. :D

 photo IMG_2584_zpsqc9u1isi.jpg

Sen verran poikkean blogin normaalilinjasta, että postaan tänne päivän asun, vaikka tuossa ei näykään ihan koko varustus mitä oli päällä. Koska ei löydetty mitään hyvää ravintolaa tai kahvilaa keskustasta (ei ollut montaa vaihtoehtoa), niin haettiin piknik-eväät S-marketista ja istuskeltiin hetki rantakalliolla. Paikka oli myös hyvä pienen photoshootin pitämiselle, vaikken yleensä tykkääkään olla kameran edessä. Ehkä sille on muuten ihan syynsä, etten ole mikään muotibloggaaja. Mekko on viimevuotinen hankinta Citymarketista. Se ei tosin ole ihan katu-uskottava vaatteidenostopaikka, mutta ostan tosi harvoin vaatteita uutena enkä jaksa kiertää kaupoissa kovasti.

Parasta juuri nyt (kesäkuu 2016)

Alan jatkossa satunnaisesti postailemaan kyseisen hetken parhaita asioita, koska nää on sen verran kivoja postauksia muissakin blogeissa. Kesäkuun parhaat jutut on siis seuraavat:

 photo IMG_2538_zpsvxhjd6mv.jpg

Orkideat

Mulla oli vuosia sitten muutama orkidea kasvatuksessa, mutta sitten niille kävi jotain ja sitten en hankkinutkaan enää mitään sisäkasveja kotiin. Äskettäin töihin tuli lasti halpoja orkideoja ja oli pakko hankkia muutama itsellekin. Olen aika iloinen näistä, varsinkin kun värivaihtoehtoja oli tarjolla myös tuollaisia erikoisempia.

Oatlyn kaurajäätelö

Olen ollut vähän aikaa niitä “ei punaista lihaa” -ihmisiä, mutta kuitenkin siirtymässä sinne kasvissyönnin suuntaan koko ajan. Liityin joskus alkuvuodesta Facebookissa Sipsikaljavegaanit-ryhmään ja se on tosi inspiroiva ryhmä, vaikka kokovegaaniksi tuskin ryhdyn ikinä (liian hankalaa). Tämä kaurajäätelö on yksi niistä vegaanijutuista, jota olen nyt syönnyt useammin kuin ennen. Eniten tykkään mansikanmakuisesta, mutta suklaakin on hyvää, vaikken yleensä välitä suklaajäätelöstä.

Rei Shimura -dekkarit

Innostuin äskettäin dekkareista kunnolla verrattuna aikaisempaan ja muistin Rei Shimuroiden olemassaolon, joten näitäkin on mennyt nyt useampi. Kirjat ei ole liian jänniä ja Japani-lisä tuo kirjoihin sen jujun, minkä takia ne jaksaa kiinnostaa. Tänä vuonna on myös ilmestynyt uusi suomennos sarjaan useiden vuosien tauon jälkeen!

Matkakatsaus 2015/2016

2015 oli mulle melko normaali matkavuosi, muttei silti niin hyvä kuin olisin halunnut.

  • Riika, Latvia. Tein elokussa vuoden ainoan kaupunkimatkan “Tukholmaa kauemmaksi”. (koontipostaus täällä)
  • Tukholma. Kävin risteilemässä Tukholmassa helmikuussa ja marraskussa.
  • Tallinna. Kävin risteilemässä Viron puolella helmikuussa, huhtikuussa ja heinäkuussa. Olisin halunnut käydä vielä loppuvuodesta yhden kerran, mutta ei nyt oikein osunut sopivaa päivää kohdalle.
  • Kotimaassa tein tässä lähiseudulla pyörimisen lisäksi kaksi päiväretkeä, toukokuussa Porvooseen ja marraskuussa Lahteen.

Vuonna 2016 elättelen toiveita seuraavista matkoista:

  • Kaksi kaupunkilomaa Euroopassa, toinen alku- ja toinen loppuvuodesta. Viime vuosina olen käynyt kerran vuodessa, mutta täytyy nyt ensin katsoa, että miten työasiat järjestyvät. Ainakin Kööpenhamina, Berliini, Vilna, Oslo ja Nizza kiinnostaisivat vaihtoehtoina.
  • Tukholman-risteily. Tämä on niitä perusjuttuja, mitä tykkään nykyään tehdä vuosittain. Luultavasti tulee käytyä kerran alkuvuodesta ja toisen kerran loppuvuodesta.
  • Tallinnan-risteily. Tallinnassa tulee aika varmasti käytyä muutaman kerran, koska se on niin helppo ja halpa tapa päästä ulkomaille.
  • Huippuvuoret. Finnair alkaa lentää tuonne suoria lentoja ja paikka on ollut puoli ikuisuutta mun haavelistalla. Ei ole kauhean todennäköistä, että reissu toteutuisi tänä vuonna, mutta ainahan saa haaveilla.
  • Jotain kotimaassa. Tarkoitus olisi käydä vähintään päiväretkellä jossain pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja mielellään useammassa kuin yhdessä paikassa. Suunnittelin vähän teatterimatkaa Tampereelle ja museomatkaa Turkuun, mutta kauemmaksikin olisi kiva ehtiä.

Kirjamatkat 1 vuotta!

Kirjamatkat-blogi täyttää nyt yhden vuoden. Oon kyllä tosi tyytyväinen, että lopetin sen kulttuuribloggaamisen. Tämä kirjojen ja matkojen yhdistäminen on kyllä toiminut mulla toistaiseksi tosi hyvin, vaikken matkailekaan niin paljon kuin moni muu. Toki se kulttuurikategoria kummittelee tuolla vielä täälläkin, mutta ilman sitä stressiä, että pitäisi käydä jossain useammin kuin noin kaksi kertaa vuodessa.

Mulla on ollut nyt tavoitteena päivittää blogia jotain kolme kertaa viikossa siten, että viikon aikana tulisi sekä kirja- että matkailuaiheita. Päälinja niissä kirjoissa on edelleen se, että ne liittyisivät myös niihin matkoihin tai ainakin eri kulttuureihin. Tarkoitus olisi, ettei tästä tulisi ihan hirveä sillisalaatti, niin muita aihepiirejä ei tänne ole tulossa kuin satunnaisesti (vähän inspiraation mukaan, mutta puutarhajuttuja nyt ainakin).

Mua kiinnostaisi kuulla, että onko siellä ruudun toisella puolella jotain toiveita blogin sisällöstä. Saa siis ehdottaa, jos on mielessä joku tietty postausaihe mikä kiinnostaa, mutta erityisesti kiinnostaisi kuulla jos jotain on liikaa tai liian vähän. Noi sivupalkissa olevat tekstien kategoriat olisi myös tarkoitus uudistaa jossain vaiheessa kunhan ensin keksin jonkun järkevän jaottelun. Tähänkin kohtaan saa esittää ideoita, jos tuntuu, että vanhoja tekstejä on vaikea löytää sieltä.

Nyt näyttää siltä, että mä olen vuodenvaihteesta alkaen toistaiseksi työtön. Se tarkoittaa taas vähän enemmän aikaa blogille. Mä olen tehnyt myös vähän matkasuunnitelmia alkuvuodelle sekä kotimaahan että ulkomaille, mutta suunnittelu on vielä sen verran vaiheessa, ettei tässä yhteydessä sen enempää.

Seuraavan kerran tänne ilmestyy jotain varmaan ensi viikolla.

Suosikkini aikuisten tehtäväkirjoista

Aikuisten värityskirjoista on tullut kova hitti viime kesänä ja nyt syksyllä. Lapsena  mä en saanut kovin usein värityskirjoja, koska mua kannustettiin olemaan luovempi ja piirtämään itse. Hurahdin siis minäkin tähän harrastukseen nyt aikuisena jossain määrin.

Mä en ole enää vuosiin ollut innokas palapelien rakentaja, kun ei riitä kärsivällisyys. En ole kauhean kärsivällinen käsitöidenkään tekijä. Koulu ja monivuotinen harrastus tappoivat piirtämisen luovuuden. Joku rentoutuskeino ja ajanvietetapa piti silti saada, niin näihin tarpeisiin soipvat väritys- ja pistekirjat. Toisaalta en myöskään osaa kuunnella äänikirjoja tekemättä mitään samalla, niin nyt ratkesi sekin ongelma (aikaisemmin pelasin lähinnä pasianssia samaan aikaan).

 photo IMG_2294_zpsnxlhp6ig.jpg

Tässä ovat omat suosikkini värityskirjoista. Tigerin kirjassa ja Gummeruksen julkaisemassa Mindfulness-kirjassa on molemmissa mandala-tyyppisiä graafisia kuvioita. Totesin ne mukavimmiksi väritettäviksi, kun niissä kaikissa jotain esittävissä kuvissa mun värien käyttö tuntui olevan vähemmän luovaa. Noissa molemmissa on myös kuvat vain joka toisella sivulla, niin ei tarvitse välittää viereisten kuvien mahdollisesta painumisesta. (Tigerin kirjassa huomaa tosin halvan hinnan siinä, että paperi on vähän ohuempaa ja siksi se meinaa käpristyä.) Siltä varalta, että haluan välillä väritellä myös jotain muuta, mulla on toi Atenan julkaisema Väritä itsellesi mielenrauhaa, jossa on eläin- ja kasviaiheisia kuvia (osa toki vähän turhan pikkutarkkoja mulle, mutta pääosa kuitenkin kivoja). Noita sai jossain vaiheessa pelkästään Suomalaisesta kirjakaupasta. Useampaa kirjaa olen siis kokeillut ja niitä lähti sitten kiertoon, vain noi kolme jätin jäljelle.

 photo IMG_2292_zps2phii8as.jpg

Värittämistä vielä enempi olen viime aikoina tykännyt pisteestä pisteeseen -kirjoista, vaikka toisaalta tykkäsin niistä jo lapsena enempi. Nämä kaksi Thomas Pavitten tekemää ja Atenan julkaisemaa olen ostanut jo aikaa sitten ennen värityskirjabuumia. En ole ihan varma, että mikä näitten saatavuus on tällä hetkellä enää, kun noi on sen 1-2 vuotta vanhoja. Jokaisessa kuvassa on se 1000 pistettä yhdistettävänä. Tällä hetkellä olen tekemässä noita muotokuvia, kun olen säästellyt kaupunkikirjaa, koska arvelen tykkääväni niistä enempi.

 photo IMG_2293_zps0jpqygjt.jpg

Ihan uutena löytönä mulla on nämä kaksi David Woodroffen tekemää pisteestä pisteeseen -kirjaa. Ostin ne Prismasta (toisen lehtihyllystä ja toisen kirjaosastolta) eli jostain muistakin ruokakaupoista saattaa löytyä. Näissä pisteitä on vähemmän kuin kahdessa edellisessä eli yksi kuva koostuu noin 300 pisteestä. Mä en ole vielä ihan varma, että haluanko värittää kuvia, vaikka sitä kannessa suositellaankin.

Duolingo

duolingoLöysin joku aika sitten melkein parhaan kännykkäsovelluksen ikinä ja olin heti koukussa. Se on Duolingo, joka on tarkoitettu kielten oppimiseen.

Suomeksi tätä ei voi vielä käyttää, vaan opiskelussa toisena parina on aina englanti. Tällä hetkellä valittavissa on 13 eri kieltä ja uusia on tulossa. Sovellus on hieman pelimäinen ja siinä edetään aina uusille tasoille. Tehtävinä on kääntää yksinkertaisia lauseita toiselle kielelle, toistaa niitä tai saada selvää niistä puhuttuna.

Kunnollisen ääntämisen oppiminen ja osittain myös kuullunymmärtäminen on vähän hankalaa sovelluksen avulla. Myös kieliopin oppiminen saattaa olla aika hankalaa ja siksi tässä ohella kannattaakin lukea jotain oppikirjaa. Ehkä parhaiten oppiminen onnistuu, kun kielestä on jo ennestään joku haju tai silloin, jos yrittää palauttaa mieleen joskus aikaisemmin opittua.

Olen opiskellut aikanaan koulussa ruotsin ja englannin lisäksi ranskaa, espanjaa ja latinaa, mutta vähäisen käytön takia unohtanut niistä suunnilleen kaiken. Itseopiskeluna projekteina on olleet viron, norjan ja saksan oppiminen, mutten ole edennyt kauhean tehokkaasti. Näistä aloitin Duolingossa vaihtoehtoina olleet ranskan, espanjan, norjan ja saksan. Venäjää aloitan heti, kun sen saa tuolla valittua ja se pitäisi olla valmiina tässä syyskuun aikana.

Vaikuttaa siltä, että nyt mä saatan oppia viimeinkin jotain myös itse opiskellen. Olen tyytyväinen, ettei mun tarvii nyt sitoa aikaani johonkin työväenopiston kurssiin, vaan saan jotain aikaiseksi myös vähän pienemmällä ajankäytöllä. Ei tää silti mitään liian helppoa ole:  ainakin ranskassa olen päässyt jo sen verran eteenpäin, että oppiminen teettää jo vähän töitä (ja tässä näen hyvin, että ei olis kannattanut nukkua koulussa tunneilla).

Kännykkäsovelluksen lisäksi myös nettisivun kautta pääsee treenaamaan. Siellä on saatavilla keskustelupalsta ja jotain kielioppijuttuja, joita sovelluksen kautta ei näe suoraan. Ylläoleva kuva on nettiversiosta.