Category Archives: teatteri

Näytelmä: Canth (Kansallisteatteri)

Yhteistyössä Kansallisteatteri, sain ilmaisen lipun ensi-iltaan.

Canth_9
(Kuva: Jukka Puotila Kaarlo Bergbomina ja Cécile Orblin Minna Canthina / kuvaaja Stefan Bremer.)

Olin katsomassa tällä viikolla Kansallisteatterin uutta Minna Canthista kertovaa Canth-näytelmää. Se on elämänkerrallinen ja kertoo siis kirjailijan elämästä, näytelmistä ja niiden tekemisestä. Samalla tulee annostus myös muuta suomalaista teatterihistoriaa. Tässä siis nähdään myös katkelmia Canthin näytelmistä.

Tämä oli kiinnostanut jonkin verran, mutta samalla epäilyttänyt, joten aika suurella todennäköisyydellä olisi saattanut jäädä väliin, jos kutsua ei olisi tullut. Hyvä kuitenkin, että kävin katsomassa, koska näytelmä oli loppujen lopuksi odotukseni ylittävä (= tykkäsin!). Pituus oli kuitenkin ehkä vähän liikaa (2 h 50 min) ja tiivistämisen varaa olisi ollut sisällön suhteen.

Tuntui esimerkiksi vähän turhalta katsoa Lokkia venäjäksi esitettynä loppupuolella…. Canthin omien näytelmien pätkien esittäminen sen sijaan oli hyvä idea, koska ne eivät kuitenkaan ole klassikkoasemastaan huolimatta niin kuluneita, kun nykyään niitä ei esitetä niin usein. En itsekään ole nähnyt yhtään niistä kokonaan…. Noin muuten tykkäsin eniten Pariisi-kohtauksesta ja hautajaisilla saatiin kyyneleet valumaan (ennen mä en itkenyt teatterissa ikinä!).

Junassa kotimatkalla viereen osui pariskunta, joka oli ollut samassa näytöksessä. Ne kommentoivat vähistä lavasteista ja näytelmän pitkäveteisyydestä, kun joku vieressä istunut oli näyttänyt nukkuvan koko esityksen ajan. Lavastus oli aika jännä kyllä, kun näyttämö oli ison osan ajasta lavastettu vain tuoleilla ja pianolla. Itse en pitänyt tätä pitkäveteisenä, vaikka sisällössä olisikin tosiaan ollut karsimisvaraa.

Mulla on iso osa Canthin tuotannosta vielä lukematta, vaikka ne on olleet e-kirjoina odottamassa jo pitkään. Tää on taas niitä asioita, jotka pitäisi hoitaa ihan vaan yleissivistyksen takia, mutta ei vaan saa aikaiseksi.

Näytelmä / Pjäs: Skattkammarön

PRESS-skattkammarön-22
(foto: Cata Portin)

Oli pakko päästä katsomaan teatteriin jotain ja valintana oli Svenska teaternin näytelmä Skattkammarön (suomeksi siis nimeltään Aarresaari). Valitsin kirjan luettavaksi seuraavaan kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen ja kävin nyt vähän valmistautumassa siihen teatterin puolella ennen kirjan aloittamista. Teemana tässä oli merirosvot ja mystinen aarresaari, jonka aarretta lähdettiin etsimään. Vaikka näytelmä olikin aika synkkä, niin silti tämä ei ollut liian ahdistava tai kamala (olen usein aika herkkä katsoja).  Kiinnostava juoni ja visuaalisesti hieno toteutus, suosittelen! Ja kielirajoitteisille sen verran, että tekstitykset on sitten saatavissa suomeksi ja englanniksi tarvittaessa.

x x x x x x x

Jag ville bara se någon pjäs och min val var Skattkammarön i Helsingfors Svenska Teatern. Jag valde boken till finska bokbloggarnas läseutmaning för klassiker och ville börja med teatern före boken. Teman är alltså sjörövarna och den mystiska skattkammarön vart gör de en skattsökningsutfärd. Fast pjäsen är ganska mörk, var den ändå inte för ångestfylld eller hemsk (jag är ofta en känslig tittare). En intressant handling och helheten var visuellt fint förverkligats, rekommenderar!

Kesäteatterissa Tervasaaressa

Olen käynyt aika vähän kesäteattereissa koskaan. Parhaimmat näytelmät esitetään aina jossain liian kaukana, mihin ei ehdi tai jaksa lähteä. Oikeasti ongelma on ehkä enempi siinä, että herään asiaan vasta juhannuksen jälkeen, jolloin nopeimmat on jo kerinneet lopettaa näytäntökautensa tai jäädä tauolle heinäkuuksi, kun elokuussa olen jo unohtanut asian.

Nyt totesin, että pakko jollain on olla valinnanvaraa näytösajoissa vähän enempi täällä pääkaupunkiseudulla ja löysin Teatteri Helsingin, joka esittää nyt Tervasaaressa näytelmää Taide.

sami_lanki_petteri_pennilä_timo_mann._taide._kuva_tiina_takala.
(Sami Lanki, Petteri Pennilä, Timo Mann. Kuva Tiina Takala.)

Näytelmä kertoo kolmesta kaveruksesta, joista yksi on ostanut valkoisen taulun. Tässä siis analysoidaan, mikä on oikeaa taidetta ja miten siitä pitäisi puhua. Toisaalta taas teemana on ystävyys, kestääkö ystävyys erilaiset mielipiteet ja mitä kaverille saa sanoa ääneen. Juoni ja visuaalinen kokonaisuus olivat molemmat aika simppeleitä. Tyylilajiltaan tämä siis on komedia ja välillä kyllä nauratti. Mutta silti tämä oli taas niitä näytelmiä, joista mä en osaa sanoa, että mitä mä oikein tästä pidin. Toisaalta ihan ok näytelmä, muttei kuitenkaan niin hyvä, että haluaisin nähdä uudestaan.

Tervasaari / Wikimedia Commons

Sen verran täytyy tässä kehua, että Tervasaari vaikutti muuten tosi hyvältä kesäretkipaikalta, jos haluaa mennä jonnekin nauttimaan ulkoilmasta ja merenrannasta. Siellä on myös ravintola ja leikkipuisto, mutta ihmisten uimaranta on pieni ja surkea (koirille oli omansa). Ja siellä oli ruusuistutuksissa vähän erikoisempia lajeja! Saari on kyllä silti hyvä vaihtoehto Uunisaarelle (edes venematkaa ei tarvita) ja tavallaan myös Suomenlinnalle, jos haluaa jonkun rauhallisemman hengailupaikan. (Info kaupungin sivuilla)

Näytelmä: Kyllä isä osaa

Tampereen Komediateatteri on siirtänyt suomalaisia televisioklassikoita lavalle. Viime kesänä nähtävillä oli Tankki täyteen, tulevana kesänä Reinikainen ja nyt on menossa Kyllä isä osaa, jota taidettiin esittää jo viime keväänäkin. Itse hankin lipun Kyllä isä osaan Helsingin vierailulle (vielä muutama näytös jäljellä!).  Turun vierailu on tulossa kuukauden lopussa ja Tampereellakin on esityksiä jäljellä.

Kyllä isä osaa
(Kuva: Peero Lakanen / Komediateatteri)

Tämä on komedia nelihenkisen perheen arjesta. Tykkäsin TV-sarjasta jo lapsena, vaikka en sitä silloin nähnytkään kokonaan. Nyt muutaman vuoden sisään olen katsonut sen kahteen kertaan DVD:ltä ja tykkään edelleen. Erityistä näytelmäversiossa on se, että näyttelijät on samat kuin televisiosarjassa aikanaan, lisänä on ainoastaan Jonnan poikaystävä. Siksi ei ollut kovin suurta pelkoa sarjan fiiliksen pilaamisesta ja koska suurin osa tapahtumista on perheen keittiössä, niin päättelin sarjan olevan helppo siirtää näyttämölle.

Oli tää kyllä aika hauska ja oli onnistuttu saamaan sama fiilis kuin sarjassa. Pääpointtina oli säätö asuntojen kanssa, että kuka asuu missäkin ja siitä revittiin huumoria. Jossain nettijutuissa kommentoitiin, että tässä kierrätetään vaan vanhoja vitsejä, mutta itse en sellaista huomannut.

Tätä voi suositella komedian ystäville. Ennakkotietoja TV-sarjasta ei tarvita ja tämä soveltuu siis muillekin kuin 90-lukulaisen nostalgian jäljillä oleville.

Teatterimuseo

 photo teatterimuseo_zps1ofperti.jpg

Helsingin Teatterimuseossa Kaapelitehtaalla käyminen oli ollut suunnitelmissa pitkään, kunnes tulin käyneeksi siellä viime kuun lopulla.

Esillä on esimerkiksi pukuja, nukketeatterinukkeja, lavasteiden pienoismalleja ja muita tarvikkeita eri näytelmistä. Näistä puvut ja lavasteet ovat vaihtuvia näyttelyitä. Suurin osa näyttelyistä pohjautui noihin kaikkiin tavaroihin eikä ollut paljoakaan pelkästään kuvin esitettyjä juttuja.

Tykkäsin kyllä kovasti! Olin käynyt aikaisemmin Tallinnassa ja Vilnassa museoissa, joissa teatteri oli yhtenä osana, mutta tämä oli parempi kuin ne yhteensä, koska keskityttiin pelkkään teatteriin ja siten sisältö oli monipuolisempaa.

Museona tuo oli tosi lapsiystävällinen, siellä oli paljon kokeiltavaa ja katseltavaa. Toki hetkittäin tuntui, että museossa voisi olla enemmänkin juttuja aikuiseen makuun.

En tällä kertaa kerinnyt tutkia kaikkea niin tarkkaan kuin olisin halunnut, niin tänne on päästävä joskus uudestaan.

Näytelmä/Pjäs: Sången vid randen av ett grått hav

Sånger vid randen av ett grått hav

Yhteistyössä Svenska teatern. Kuva: Cata Portin.

Pääsin Helsingin Svenska Teaterniin katsomaan näytelmän Sången vid randen av ett grått hav. Etukäteen ajattelin näytelmän olevan risteytyksen näytelmistä Myrskyluodon Maija ja Niin kuin taivaassa, mutta kyllä tämä niistä poikkesi, vaikka jotain yhtäläisyyksiä olikin. Näytelmä kertoo suomalaisesta merenrantakylästä, jossa kukaan asukas ei tunnu olevan onnellinen. Lisäksi vedenpinta on alkanut nousta.

Tämä oli siitä jännä näytelmä, että ensimmäisellä puoliajalla se oli toteutettu osittain videoiden avulla (vaikka näyttelijät oli siis koko ajan lavalla). Talot oli siis rakennettu hivenen eri tavalla kuin lavasteet normaalisti. Videotekniikka mahdollisti myös ulkona olevien asioiden kuvaamisen ja taloista poistumisen erilaisiin paikkoihin (esim. kauppaan). Toinen jännä juttu oli, että näytelmässä oli erikseen mukana kertoja.

Tykkäsin! Vaikka tässä oli ilmastonmuutosteema ja surullisia ihmiskohtaloita, näytelmä ei silti ollut liian negatiivinen tunnelmaltaan. (Ja siellä soitettiin Katri Helenaa!!) Tätä edellisestä käynnistä Svenskanissa oli vuosikausia aikaa, mutta seuraavaan kertaan ei toivottavasti mene niin kauaa aikaa. Nyt itse asiassa harkitsen, että jos vaikka menisin katsomaan tätä ihan omilla rahoillani uudestaan….

Aion muuten jatkossa lisätä jonkin verran ruotsinkielistä sisältöä blogiin. Jos näitä Svenskanin teatterikäyntejä tulee enempi, niin niistä kirjoitan luultavasti kaksikielisesti. Lisäksi lukupinossani on joitakin suomeksi julkaisemattomia ruotsinkielisiä kirjoja, joista tekstit tulevat pelkästään ruotsiksi. Tämänhetkisen arvioni mukaan postauksia eri kielellä tulisi ehkä kerran kuussa.

x x x x x x x x x

 I samarbete med Helsingfors Svenska teatern. Foto: Cata Portin.

Jag fick biljetten till Helsingfors Svenska Teaterns pjäs Sången vid randen av ett grått hav. På förhand tänkte jag att den skulle vara en blandning av Stormkärs Maja och Så som i himmelen, men denna var olik fast det fanns några likheter. Pjäsen handlar om en liten finländsk by på havskusten där ingen verkar att vara lycklig. Dessutom havsnivån har börjat stiga upp.

På första halvtiden hade man använt delvis videoteknik fast skådespelare är hela tiden på scenen. Hus hade byggts alltså litet olikt som normala scenkonstruktioner. Videotekniken gav även möjlighet att visa platser utomhus och några platser utanför hus (t.ex. mataffär). En annan speciell sak var att det finns en berättare med.

Jag tyckte om pjäsen! Fast klimatförändringen är inte så trevlig tema och människorna var olyckliga, pjäsen hade ändå inte för negativ stämning. (Och de spelade Katri Helena, som är en av mina finska favoritsjungare.) Det var länge sedan när jag hade sist besökt i Svenskan, men ska verkligen dit på nytt. Nu tänker jag även se denna pjäs på nytt, med egna pengar.

I fortsättningen ska jag skriva mera på svenska hit. Om svenska pjäs skriver jag troligen tvåspråkigt, men jag har några svenska böcker som jag vill skriva bara på svenska. Jag tror att jag ska blogga på svenska kanske en gång per månaden och där på sidopalken finns en kategori för att hitta de texter lättare.

Kulttuurimatka Tampereelle

Tänä vuonna olisi tarkoitus kotimaanmatkailla vähän enempi, mutta täytyy nyt katsoa, että kuinka moni suunnitelmista loppujen lopuksi toteutuu. Ensimmäinen suoritus oli kulttuurimatka Tampereelle, jossa kävin eilen teatterissa ja museossa.

 photo tampere 130216_zpsyo31k6kw.jpg

Kävin katsomassa Tampereen työväen teatterin näytelmän Niin kuin taivaassa. Se kertoo kotikyläänsä palaavasta kapellimestarista, joka alkaa johtaa paikallista kirkkokuoroa. Samanniminen elokuva on yksi suosikkejani ja tämä on ensimmäinen näytelmäversio, jonka olen nähnyt. Tähän asti olin jättänyt näytelmät väliin, koska pelkäsin, että kokonaisuus onnistutaan pilaamaan teatterissa. Eihän tämä eksakstisti samanlainen tietenkään ollut, mutta oli se sama henki onnistuttu tavoittamaan. Tarina kulkee hyvin näyttämölläkin, mutta osalta henkilöistä ainakin tässä versiossa jäi puuttumaan jonkinlainen syvempi ulottuvuus (en osaa oikein selittää). Jossain kohtaa olin sitä mieltä, että musiikkijuttuja olisi voinut olla enemmänkin mukana ja “lisäkuoron” olisi voinut ottaa mukaan aikaisemmin kuin vasta ihan lopussa. (Gabriellas sång muuten näyttyää itkettävän mua suomenkielisenäkin, siinä oli siis onnistuttu.) Mutta siis joo, tykkäsin kyllä näytelmästä paljon ja olen tyytyväinen, että tuli lähdettyä Tampereelle asti sitä katsomaan.

 photo vapriikki_zps8wh4zsud.jpg

Lisäksi kävin katsomassa museokeskus Vapriikissa uuden Jääkauden jättiläiset -näyttelyn. Oli kyllä tosi kiinnostava, kun tuolla oli enemmän malleja noista isoista eläimistä kuin mitä aikaisemmin näkemissäni luonnonhistoriaan liittyvissä näyttelyissä. Samalla kiersin pikaisesti suurimman osan muistakin näyttelyistä, vaikka paikoitellen siellä olikin liikaa lapsia. Vapriikki on WeeGeen lisäksi mun erikoissuosikkeja suomalaisten museoiden joukosta. Esillä on siis esimerkiksi jääkiekkoa, leluja, historiaa ja luonnontieteitä, osa pysyvästi ja osa vaihtuvina näyttelyinä.

Matka sujui Onnibussilla ja oon kyllä tyytyväinen, että kyseinen firma kulkee. Kun nyt oon työtön, niin ei olis ollut muuten varaa sekä teatterilippuun että matkoihin… Toki joillakin yhteyksillä noitten aikataulut on vähän huonot, mutta todennäköisesti tulee samaa firmaa käytettyä vielä uudestaan tämän vuoden kotimaan reissuilla. Suunnittelin siis lähteväni Tampereelle vielä uudestaan, koska nyt en kerinnyt mihinkään toiseen museoon.

Näytelmä: Töppöhörö

Töppöhörö_14

Kävin Kansallisteatterissa katsomassa Töppöhörö-näytelmän ensi-illassa, koska sain kutsun sinne. Ennakkoon bloggaajille tarjottiin ohjaaja Juha Hurmeen esittely näytelmästä Lavaklubilla.

Pääosassa on suomalainen mies, Viki (Jarkko Lahti). Mä kuvaisin häntä tyyppiesimerkiksi white trashista tai elämänkoululaisesta, joita on Suomi täynnä. Ensimmäisen puoliajan aikana hän antaa tulla täysiä mielipiteensä ties mistä kaikesta. En ollut ihan varma, että olisko pitänyt itkeä vai nauraa, useammin ehkä kuitenkin nauraa.

Väliajan jälkeen tyyli muuttuu täysin, kun kassista löytyy venäläinen Helinä-keiju (Alina Tomnikov). Tämän mukaan ihmiskunnan historiasta löytyy selitys sille, että porukka tykkää kokkiohjelmista: kaikki lähti siitä, kun apinat laskeutui puusta. Tarinallisesti en enää tästä jälkipuoliskosta tykännyt. Alina Tomnikovin suoritus liikehdinnän ja karjalan murteen osalta sen sijaan ihastutti.

Tämä(kin) oli niitä kevätkauden ensi-iltoja, joita en ollut etukäteen merkannut kiinnostavaksi. Ajattelin, etten halua nähdä näytelmää, jossa on ideana joku perusjuntti, joka kuvittelee olevansa miehinen mies. Tämä kuitenkin osoittautui ennakko-oletuksiani kiinnostavammaksi ja suosittelen käymään katsomassa sen.

Yhteistyössä Kansallisteatteri

Näytelmä: Olipa kerran minä

Olipa kerran minä 08

Kävin Kansallisteatterin ja Bonnier booksin järjestämällä bloggariklubilla. Taiteilijatapaamisen jälkeen vuorossa oli illan näytelmä Olipa kerran minä.

Itsekeskeinen kirjailija, hänen ystävänsä, kaksi pariskuntaa ja joitakin sivuhahmoja. Tästä porukasta koostui narsismista kertova näytelmä. Tämä ei ollut niitä näytelmiä, joita olin suunnitellut meneväni katsomaan, koska narsismi ja psykologia muutenkin on sellaisia aiheita, jotka ei mua oikeastaan kiinnosta. (Toisaalta kyse oli varmaan myös siitä, ettei esittelytekstistä tuntunut ottavan selvää.)

Säikähdin vähän, kun huomasin keston olevan melkein kolme tuntia. Tiivistämisen varaa olisi kyllä ollut, varsinkaan loppupään julkkissekoilut ei jaksaneet viihdyttää. Näytelmä oli kuitenkin yllättävän kiinnostava ennakko-oletuksistani huolimatta: siinä oli joitakin hyviä hahmoja (Åsne Seierstad!), joitakin hauskoja oivalluksia ja ajattelemisen aihetta.

En mä itse asiassa oikein edes osaa määritellä, että mitä mieltä mä tästä olin. Se kuitenkin on varmaa, että en edes suunnittele meneväni uudestaan katsomaan (yksi kerta siis riitti).

Yhteistyössä Kansallisteatteri. Kuva: Stefan Bremer (Minna Haapkylä pääosassa kirjailijan roolissa).

Näytelmä: Keuhkot

Keuhkot_01

On vähän nihkeästi mennyt suunnitelma käydä teatterissa kerran kuussa: tämä oli ensimmäinen tänä vuonna näkemäni näytelmä. Kävin siis katsomassa Kansallisteatterissa Keuhkot, jota kuvaillaan ekologiseksi rakkaustarinaksi ja se on tämän syksyn ensi-iltoja.

Näytelmä kertoo pariskunnasta (Ria Kataja ja Mikko Nousiainen), joka miettii lapsen hankintaa. Toisaalta he haluavat sen ja toisaalta taas eivät, varsinkin kun maailmassa on jo niin paljon ihmisiä ja lapsen hiilijalanjälki on aika iso. Tämä oli syksyn uutuuksista eniten kiinnostava ja jossain välissä etukäteen kerkisin olla hivenen huolestunut, mitä tykkään tästä. Mutta oli tää kyllä aika hyvä ja suunnittelen jopa, että jos menisin katsomaan uudestaan.

Visuaalisesti tämä oli aika mielenkiintoinen näytelmä. Mitään lavasteita ei ole, valaistus on koko ajan sama ja mitään ääniäkään ei käytetä, vaan kaikki on näyttelijöiden puheen varassa. (Olis muuten varmaan aika hyvä näytemä siksi näkövammaisille.) Eka oheisjuttujen puuttuminen tuntui oudolta, mutta siihen tottui, vaikka välillä olikin vaikeaa huomata tilanteen vaihtuminen tai ajan kuluminen, kun sitä ei korostettu mitenkään.

Käsiohjelma on muuten vaan sähköisenä. Sen saa netistä tai teatterin kännykkäsovelluksen kautta. Sähköiseen versioon voi helposti liittää kaikkia videoita ja linkkejä, joita paperiversioon ei saa. Ilmeisesti sitä applikaatiota ollaan alkamassa hyödyntää useampien näytelmien esittelyssä, tällä hetkellä siellä oli vaan Slavaan ja Keuhkoihin liittyvät jutut.

En oo varmaan täällä vielä kehunut Kansallisen samanillanlippujen systeemiä. Eli siis kaikkiin esityksiin, joissa on vielä paikkoja jäljellä, saa ostettua samana päivänä lipun puoleen hintaan. Se on tosi hyvä systeemi kaltaiselleni ihmiselle, jolla ei ole niin paljoa rahaa aina ja saatan keksiä haluavani teatteriin aika viime tipassa. Esimerkiksi Kaupunginteatterin systeemissä alennuslippuja saa “äkkilähtöinä” vaan satunnaisesti, kun Kansallisessa etu koskee kaikkia esityksiä. Lastennäytelmät ja jotkut muut erikoishitit tuolla on usein loppuunmyytyjä, mutta perusnäytelmiin mulla ei ole ollut koskaan vaikeuksia saada lippua samalle illalle.

(Kuva: Timo Teräväinen)