Näytelmä/Pjäs: Sången vid randen av ett grått hav

Yhteistyössä Svenska teatern. Kuva: Cata Portin.

Pääsin Helsingin Svenska Teaterniin katsomaan näytelmän Sången vid randen av ett grått hav. Etukäteen ajattelin näytelmän olevan risteytyksen näytelmistä Myrskyluodon Maija ja Niin kuin taivaassa, mutta kyllä tämä niistä poikkesi, vaikka jotain yhtäläisyyksiä olikin. Näytelmä kertoo suomalaisesta merenrantakylästä, jossa kukaan asukas ei tunnu olevan onnellinen. Lisäksi vedenpinta on alkanut nousta.

Tämä oli siitä jännä näytelmä, että ensimmäisellä puoliajalla se oli toteutettu osittain videoiden avulla (vaikka näyttelijät oli siis koko ajan lavalla). Talot oli siis rakennettu hivenen eri tavalla kuin lavasteet normaalisti. Videotekniikka mahdollisti myös ulkona olevien asioiden kuvaamisen ja taloista poistumisen erilaisiin paikkoihin (esim. kauppaan). Toinen jännä juttu oli, että näytelmässä oli erikseen mukana kertoja.

Tykkäsin! Vaikka tässä oli ilmastonmuutosteema ja surullisia ihmiskohtaloita, näytelmä ei silti ollut liian negatiivinen tunnelmaltaan. (Ja siellä soitettiin Katri Helenaa!!) Tätä edellisestä käynnistä Svenskanissa oli vuosikausia aikaa, mutta seuraavaan kertaan ei toivottavasti mene niin kauaa aikaa. Nyt itse asiassa harkitsen, että jos vaikka menisin katsomaan tätä ihan omilla rahoillani uudestaan….

Aion muuten jatkossa lisätä jonkin verran ruotsinkielistä sisältöä blogiin. Jos näitä Svenskanin teatterikäyntejä tulee enempi, niin niistä kirjoitan luultavasti kaksikielisesti. Lisäksi lukupinossani on joitakin suomeksi julkaisemattomia ruotsinkielisiä kirjoja, joista tekstit tulevat pelkästään ruotsiksi. Tämänhetkisen arvioni mukaan postauksia eri kielellä tulisi ehkä kerran kuussa.

x x x x x x x x x

 I samarbete med Helsingfors Svenska teatern. Foto: Cata Portin.

Jag fick biljetten till Helsingfors Svenska Teaterns pjäs Sången vid randen av ett grått hav. På förhand tänkte jag att den skulle vara en blandning av Stormkärs Maja och Så som i himmelen, men denna var olik fast det fanns några likheter. Pjäsen handlar om en liten finländsk by på havskusten där ingen verkar att vara lycklig. Dessutom havsnivån har börjat stiga upp.

På första halvtiden hade man använt delvis videoteknik fast skådespelare är hela tiden på scenen. Hus hade byggts alltså litet olikt som normala scenkonstruktioner. Videotekniken gav även möjlighet att visa platser utomhus och några platser utanför hus (t.ex. mataffär). En annan speciell sak var att det finns en berättare med.

Jag tyckte om pjäsen! Fast klimatförändringen är inte så trevlig tema och människorna var olyckliga, pjäsen hade ändå inte för negativ stämning. (Och de spelade Katri Helena, som är en av mina finska favoritsjungare.) Det var länge sedan när jag hade sist besökt i Svenskan, men ska verkligen dit på nytt. Nu tänker jag även se denna pjäs på nytt, med egna pengar.

I fortsättningen ska jag skriva mera på svenska hit. Om svenska pjäs skriver jag troligen tvåspråkigt, men jag har några svenska böcker som jag vill skriva bara på svenska. Jag tror att jag ska blogga på svenska kanske en gång per månaden och där på sidopalken finns en kategori för att hitta de texter lättare.

Advertisement

Näytelmä: Töppöhörö

Kävin Kansallisteatterissa katsomassa Töppöhörö-näytelmän ensi-illassa, koska sain kutsun sinne. Ennakkoon bloggaajille tarjottiin ohjaaja Juha Hurmeen esittely näytelmästä Lavaklubilla.

Pääosassa on suomalainen mies, Viki (Jarkko Lahti). Mä kuvaisin häntä tyyppiesimerkiksi white trashista tai elämänkoululaisesta, joita on Suomi täynnä. Ensimmäisen puoliajan aikana hän antaa tulla täysiä mielipiteensä ties mistä kaikesta. En ollut ihan varma, että olisko pitänyt itkeä vai nauraa, useammin ehkä kuitenkin nauraa.

Väliajan jälkeen tyyli muuttuu täysin, kun kassista löytyy venäläinen Helinä-keiju (Alina Tomnikov). Tämän mukaan ihmiskunnan historiasta löytyy selitys sille, että porukka tykkää kokkiohjelmista: kaikki lähti siitä, kun apinat laskeutui puusta. Tarinallisesti en enää tästä jälkipuoliskosta tykännyt. Alina Tomnikovin suoritus liikehdinnän ja karjalan murteen osalta sen sijaan ihastutti.

Tämä(kin) oli niitä kevätkauden ensi-iltoja, joita en ollut etukäteen merkannut kiinnostavaksi. Ajattelin, etten halua nähdä näytelmää, jossa on ideana joku perusjuntti, joka kuvittelee olevansa miehinen mies. Tämä kuitenkin osoittautui ennakko-oletuksiani kiinnostavammaksi ja suosittelen käymään katsomassa sen.

Yhteistyössä Kansallisteatteri

Matkamessufiiliksiä

Sain Messukeskukselta bloggaajapassin Matkamessuille ja siellä tuli käytyä kolmena päivänä neljästä.

Mitään ohjelmia en ollut normaaliin tapaani katsonut etukäteen enkä ohikulkiessanikaan osunut minkään kiinnostavan kohdalle. Varmaan taas missasin jotain kiinnostavaa, joten jos vaikka ensi vuonna muistaisin edes vilkaista mitä milläkin lavalla on.

Mulla on Liettuaan matka varattuna, niin tavoitteena oli löytää jotain ideoita sitä varten ja maan osastoilta tarttuikin kelvollisia käyntikohteita matkaan. Mitään uutta ulkomaan kohdetta tuolta ei tullut valittua, koska ei osunut vastaan mitään realistista vaihtoehtoa.

Ensisijaisesti olin etsimässä kotimaan lomiin vaihtoehtoja. Mökkilomaan Etelä-Suomessa löytyi pari kiinnostavaa vaihtoehtoa, joten toivottavasti reissu myös toteutuu. Toinen juttu oli tarkistaa maakuntien teatterien valikoimaa (sekä talvella että kesällä). Tampereelle olen nyt siis ainakin lähdössä teatteriin, mutta se on vielä kysymysmerkki, että aionko käydä katsomassa yhden vai useamman näytelmän – hyviä vaihtoehtoja siellä ainakin oli liiankin monta.

Tänään oli myös Travel bloggers give back -matkatarvikekirppis, josta kävin vähän hamstraamassa juttuja (muutama kirja ja crocsit ja muutama pikkutarvike). Olin aikonut viedä sinne omiakin juttuja myyntiin, mutten saanut aikaiseksi.

Yhteistyössä Messukeskus ja Matkamessut

Silja Serenadella tutustumassa

TallinkSiljalta tuli kutsu tulla tutustumaan uusittuun Silja Serenadeen laivan ollessa laiturissa. Kävin viime vuonna tutustumassa myös Silja Symphonyllä vastaavassa tapahtumassa, mutta postaaminen jäi.

Ruokapuoltakin on uusittu jonkun verran, mutta uusi hitti laivalla on Desigualin vaatemyymälä. Tiedän merkillä olevan omat faninsa, niin siinä on nyt sitten yksi hyvä syy lähteä laivalle. Hyttejäkin on uusittu ainakin DeLuxe-puolella ja perhehyttejä koristeltu muumiteemalla (kuvitus ja lamppu aiheeseen liittyen siis). Laivasuunnistuksen rasteista innostuin eniten noista muumihyteistä, mutta luksushytteihinkin kurkkiminen oli aika kiinnostavaa. Toinen mielenkiintoinen juttu oli, että kokouspuolella oli kaksi pientä viherseinää. Näin viheralan ihmisenä tuollaiset yksityiskohdat jaksaa aina ilahduttaa. En nyt itse tuolla kuvannut oikein mitään, niin käykää vilkuilemassa kuvia vaikka Panun matkoista. Panu oli kuvannut just noita ruokia ja hyttejä.

Olen aina sanonut, ettei niillä firmoilla ja laivoilla ole oikein mitään eroa Tukholman-linjalla, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua, että taitaa sittenkin olla. Siljalla ollaan onnistuttu saamaan nämä Helsingistä liikennöivät laivat ulkoisesti vähän tyylikkäämmiksi kuin Viking Linen vastaavat. Itse käytän yleensä Viikkaria ihan vaan siksi, kun se on halvempi, mutta nyt nämä tutustumiskierrokset ovat houkutelleet varaamaan välillä risteilyn myös Siljalta. Olen siis matkustanut Serenadella vain kerran jotain viisi vuotta sitten. Vielä kun olis rahaa joskus parempaan kuin normi-A-hyttiin!

Yhteistyössä TallinkSilja

Näytelmä: Olipa kerran minä

Kävin Kansallisteatterin ja Bonnier booksin järjestämällä bloggariklubilla. Taiteilijatapaamisen jälkeen vuorossa oli illan näytelmä Olipa kerran minä.

Itsekeskeinen kirjailija, hänen ystävänsä, kaksi pariskuntaa ja joitakin sivuhahmoja. Tästä porukasta koostui narsismista kertova näytelmä. Tämä ei ollut niitä näytelmiä, joita olin suunnitellut meneväni katsomaan, koska narsismi ja psykologia muutenkin on sellaisia aiheita, jotka ei mua oikeastaan kiinnosta. (Toisaalta kyse oli varmaan myös siitä, ettei esittelytekstistä tuntunut ottavan selvää.)

Säikähdin vähän, kun huomasin keston olevan melkein kolme tuntia. Tiivistämisen varaa olisi kyllä ollut, varsinkaan loppupään julkkissekoilut ei jaksaneet viihdyttää. Näytelmä oli kuitenkin yllättävän kiinnostava ennakko-oletuksistani huolimatta: siinä oli joitakin hyviä hahmoja (Åsne Seierstad!), joitakin hauskoja oivalluksia ja ajattelemisen aihetta.

En mä itse asiassa oikein edes osaa määritellä, että mitä mieltä mä tästä olin. Se kuitenkin on varmaa, että en edes suunnittele meneväni uudestaan katsomaan (yksi kerta siis riitti).

Yhteistyössä Kansallisteatteri. Kuva: Stefan Bremer (Minna Haapkylä pääosassa kirjailijan roolissa).

Kirjamessut 2015

Sain taas Messukeskukselta blogipassin viime viikolla olleille Kirjamessuille. Maailma oli hivenen mua vastaan tänä vuonna, niin messuiluun ei ollutkaan käytettävissä niin paljoa aikaa kuin suunnittelin. Kerkisin kuitenkin kuitenkin käydä siellä kääntymässä jokaisena messupäivänä.

Paras ohjelma: Suunnittelin käyväni katsomassa ties mitä, mutta käytännössä en sitten nähnytkään niistä kuin pelkästään Tatu ja Patu -sarjasta kertovan. Puoliksi tuli kuunneltua useampi kohdalle osunut, mutta niistä ei mikään ollut mainitsemisen arvoinen. Pitänee siis jatkaa aikaisempaa linjaa, etten edes suunnittele mitään.

Paras ostos: Mun ei pitänyt ostaa mitään muuta kuin pari listalla olevaa kirjaa, mutta poikkesin vähän suunnitelmasta (ylläri…). Yksi hyvä listani ulkopuolinen löytö oli 2 euron osastolta Maimu Bergin Muotitalo, joka kiinnosti jo viime vuonna. Islantilaisia saagoja löytyi viidellä eurolla FinnLecturan osastolta ja pakko oli ostaa kokeeksi, kun Hdcanis on niistä sen verran puhunut. Muutama kirja löytyi blogiakin varten, mutta niistä kerron vasta luettuani. Yhteensä tuli ostettua reilu 20 kirjaa.

Huonoa messuilla: Siellä oli liikaa ihmisiä! Ja millään osastolla ei ollut mitään ruotsinkielisten kirjojen supertarjousta! (Toisaalta se on ehkä ihan hyvä, koska parina viime vuonna oma kontrolli taisi kadota vähän liikaa.)

Kirja: Kerran kuljin ja kumarsin

Heidi Nummi: Kerran kuljin ja kumarsin
(Finn Lectura 2015)

Heidi Nummi lähti muutama vuosi sitten opiskelijavaihtoon Kiinaan ja reissasi samalla ympäri Kaakkois-Aasiaa. Matka Kiinaan kulki Siperian rataa pitkin ja paluumatkakin tuli tehtyä maateitse Keski-Aasian eli Kirgisian ja Kazakstanin kautta.

Varsinkin Kaakkois-Aasiasta ja Kiinasta on kyllä kirjoitettu paljon kirjoja ja nettijuttuja, mutta ei tämä kirja silti tunnu samalta kuin kaikki muut. Kirja on seikkailua erikoisissa paikoissa ja havainnoi paikallista elämää. Toisaalta tämä on kirjoittajan matka itseensä: mitä elämään oikein tarvitaan ja turhat henkiset kahleet ovat vain tiellä. Buddhismista löytyy matkan aikana jonkinlainen ratkaisu tarpeisiin.

Kirjoittaja on monille tuttu Converting Vegetarians -blogin kautta, nykyisin juttuja on luettavissa Hiippariaktivisti-blogissa. Seurasin itsekin blogia jo matkan aikana, mutta tämä ei ole blogiteksteistä koostettu kirja, vaan ihan erikseen kirjoitettu. Esimerkiksi Kazakstanin viisumisählingin kulku selvisi vasta kirjasta.

Tykkäsin kyllä kirjasta, mutta tykkään useimmiten kyllä melkein kaikista muistakin matkakertomuksista. Heidi on sujuva kirjoittaja ja suhtautuu kaikkeen hyvällä asenteella. Välillä leikittelen ajatuksella, että jospa minäkin lähtisin vaan menemään. Olen kuitenkin sen verran rutiineja ja turvallisuutta kaipaava, että tuskin lähden koskaan. Turistimielessä kirjasta jäivät eniten kiinnostamaan Kazakstan ja Mongolia, joissa jännintä on, ettei siellä ole oikeasti mitään nähtävää. Toisaalta Kiinan maaseutu ja kaikki Kaakkois-Aasian hylätyt temppelit olisivat varmaan jänniä kokemuksia.

Pyysin kirjan arvostelukappaleena. (Nyt ehkä harmittaa, etten tullut ostaneeksi kirjaa itse, kun kerta tykkäsin ja olisin sitten voinut samalla tukea tuoretta kirjailijaa.)

Testissä Motivus-liikuntakeskus

Tarkoitus olis kirjoittaa tänne aina välillä jotain, joka ei liity kirjoihin tai matkailuun mitenkään.

Kuulun Hopottajiin, jota kautta pääse aina välillä testaamaan erilaisia asioita ilmaiseksi ja sitten tarkoitus on kertoa kokemuksistaan. Tällä kertaa testattavana oli Motivus-liikuntakeskukset. Itse kävin Kampissa Centerissä, mutta näitä on Helsingin keskustan nurkilla useampia ja Turussakin on joku. Motivus on ennestään itselleni tuttu yhden 10x-kortin verran ja olen testannut muutamaa muutakin kuntokeskusta, mutta nykyisin olen käynyt urheiluseuran järjestämissä jumpissa.

Yksi Motivuksen hyvistä puolista verrattuna muihin vastaaviin liikuntakeskuksiin on monenlaiset vaihtoehdot maksupolitiikan suhteen. Pitkiksi ajoiksi ei ole pakko sitoutua, vaan vuoden sopimusten lisäksi on myös mahdollista ottaa lyhyempiä aikoja kerrallaan ja 10 kerran korttejakin saa melko järkevään hintaan. Hintoihin vaikuttavat myös jäsenyys ja mihin aikaan treenaa. Parasta tässä on omasta mielestäni se, että voi maksaa erikseen pelkästä kuntosalista tai jumpasta tai ottaa molemmat. Itse käyn mielelläni pelkissä jumpissa ja joku muu taas pelkällä salilla eli ei ole mitään järkeä maksaa molemmista jos ei niitä käytä.

Nyt kun olen ollut osa-aikatöissä, niin arvostan tällaisia paikkoja, joissa on ohjattua liikuntaa tarjolla myös keskellä päivää. Muuallakin sitä on, mutta itsestään selvää se ei kuitenkaan nykyäänkään vielä ole. Muistikuvani kuitenkin oli, että jumppatarjonta olisi ollut aiemmin vieläkin parempi ja monipuolisempi kuin nyt, mutta kaikkea ei voi saada. Olisin siis kaivannut enempi rauhallisia lajeja ja muutenkin valikoimassa oli turhan paljon sellaisia tunteja, joihin nykyisellä kunnollani ei ole mitään asiaa.

Kuntosalin puolta en nyt osaa kovin hyvin arvioida. Itselläni ei ole olemassa mitään järkevää saliohjelmaa enkä oikeastaan muutenkaan pidä siitä treenimuotona, niin kävin vaan pikaisesti tutustumassa. Erilaisia härveleitä siellä oli paljon ja monipuolisesti, ehkä jopa vähän enempi kaikkea kuin muissa käymissäni paikoissa.

* Yhteistyössä Hopottajien ja Motivuksen kanssa *