Kirja: Kerran kuljin ja kumarsin

kerran kuljin ja kumarsinHeidi Nummi: Kerran kuljin ja kumarsin
(Finn Lectura 2015)

Heidi Nummi lähti muutama vuosi sitten opiskelijavaihtoon Kiinaan ja reissasi samalla ympäri Kaakkois-Aasiaa. Matka Kiinaan kulki Siperian rataa pitkin ja paluumatkakin tuli tehtyä maateitse Keski-Aasian eli Kirgisian ja Kazakstanin kautta.

Varsinkin Kaakkois-Aasiasta ja Kiinasta on kyllä kirjoitettu paljon kirjoja ja nettijuttuja, mutta ei tämä kirja silti tunnu samalta kuin kaikki muut. Kirja on seikkailua erikoisissa paikoissa ja havainnoi paikallista elämää. Toisaalta tämä on kirjoittajan matka itseensä: mitä elämään oikein tarvitaan ja turhat henkiset kahleet ovat vain tiellä. Buddhismista löytyy matkan aikana jonkinlainen ratkaisu tarpeisiin.

Kirjoittaja on monille tuttu Converting Vegetarians -blogin kautta, nykyisin juttuja on luettavissa Hiippariaktivisti-blogissa. Seurasin itsekin blogia jo matkan aikana, mutta tämä ei ole blogiteksteistä koostettu kirja, vaan ihan erikseen kirjoitettu. Esimerkiksi Kazakstanin viisumisählingin kulku selvisi vasta kirjasta.

Tykkäsin kyllä kirjasta, mutta tykkään useimmiten kyllä melkein kaikista muistakin matkakertomuksista. Heidi on sujuva kirjoittaja ja suhtautuu kaikkeen hyvällä asenteella. Välillä leikittelen ajatuksella, että jospa minäkin lähtisin vaan menemään. Olen kuitenkin sen verran rutiineja ja turvallisuutta kaipaava, että tuskin lähden koskaan. Turistimielessä kirjasta jäivät eniten kiinnostamaan Kazakstan ja Mongolia, joissa jännintä on, ettei siellä ole oikeasti mitään nähtävää. Toisaalta Kiinan maaseutu ja kaikki Kaakkois-Aasian hylätyt temppelit olisivat varmaan jänniä kokemuksia.

Pyysin kirjan arvostelukappaleena. (Nyt ehkä harmittaa, etten tullut ostaneeksi kirjaa itse, kun kerta tykkäsin ja olisin sitten voinut samalla tukea tuoretta kirjailijaa.)

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s