Parasta juuri nyt (kesäkuu 2016)

Alan jatkossa satunnaisesti postailemaan kyseisen hetken parhaita asioita, koska nää on sen verran kivoja postauksia muissakin blogeissa. Kesäkuun parhaat jutut on siis seuraavat:

IMG_2538_zpsvxhjd6mv

Orkideat

Mulla oli vuosia sitten muutama orkidea kasvatuksessa, mutta sitten niille kävi jotain ja sitten en hankkinutkaan enää mitään sisäkasveja kotiin. Äskettäin töihin tuli lasti halpoja orkideoja ja oli pakko hankkia muutama itsellekin. Olen aika iloinen näistä, varsinkin kun värivaihtoehtoja oli tarjolla myös tuollaisia erikoisempia.

Oatlyn kaurajäätelö

Olen ollut vähän aikaa niitä “ei punaista lihaa” -ihmisiä, mutta kuitenkin siirtymässä sinne kasvissyönnin suuntaan koko ajan. Liityin joskus alkuvuodesta Facebookissa Sipsikaljavegaanit-ryhmään ja se on tosi inspiroiva ryhmä, vaikka kokovegaaniksi tuskin ryhdyn ikinä (liian hankalaa). Tämä kaurajäätelö on yksi niistä vegaanijutuista, jota olen nyt syönnyt useammin kuin ennen. Eniten tykkään mansikanmakuisesta, mutta suklaakin on hyvää, vaikken yleensä välitä suklaajäätelöstä.

Rei Shimura -dekkarit

Innostuin äskettäin dekkareista kunnolla verrattuna aikaisempaan ja muistin Rei Shimuroiden olemassaolon, joten näitäkin on mennyt nyt useampi. Kirjat ei ole liian jänniä ja Japani-lisä tuo kirjoihin sen jujun, minkä takia ne jaksaa kiinnostaa. Tänä vuonna on myös ilmestynyt uusi suomennos sarjaan useiden vuosien tauon jälkeen!

Advertisement

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s